A- ja B-finaalit starttaavat samanaikaisesti

Siikaisten SM-pitkillä finaalien lähtöjärjestelyt poikkeavat jonkin verran siitä, mihin usein on SM-kilpailuissa totuttu. A- ja B-finaalien lähtöajat ovat nimittäin samanaikaisesti. Molempia finaalisarjoja käynnistyy klo 10 alkaen, ja viimeisetkin lähdöt ovat klo 13:n aikoihin.

Aikataulutuksen tavoitteena on tiivistää kilpailupäivää niin, että odotteluaikaa kilpailukeskuksessa tulisi mahdollisimman vähän ja etenkin pitkämatkalaiset pääsisivät paluumatkalle hyvissä ajoin. Tarkoituksena on myös, että B-finaaliin osallistuvien määrä nousisi usein koettua suuremmaksi, kun omaa lähtöaikaa ei tarvitsisi odottaa iltapäivään asti.

Lähtöjärjestely tukee koronatilanteeseen liittyvää ohjeistusta. Turvaetäisyydet suunnistajien välillä säilyvät paremmin kilpailijoiden ollessa maastossa kuin heidän kuljeskellessaan kilpailukeskuksessa ja odottaessaan omaa suoritustaan seurojen huoltoteltoissa.

Lauantain karsintakilpailun lähtöajat sijoittuvat suunnilleen samalle aikavälille: ensimmäiset kilpailijat starttaavat klo 10.00 ja viimeiset n. klo 13.10.