Tampereen Pyrinnön juniorit leireilivät Siikaisissa

Kaksikymmentä Tampereen Pyrinnön suunnistusjuonioria leireili heinäkuun alussa Siikaisissa. Pyrinnön leiripäivän ensimmäinen treeni suunnistettiin Matovuoren avokallio-suomaastoissa. Ensimmäisen treenin jälkeen ’Punajunnut’ ruokailivat ja pitivät harjoitusanalyysipalaveria Eteläpään matkailukeskuksessa. Hienosta paikasta huolimatta kukaan ei uskaltautunut koleassa säässä uimaan. Toinen treeni suunnistettiin Sinahmin kartalla.

Leiripäivän tavoitteena oli tutustua ja harjoitella SM-kisojen maastotyypeissä. Matkat Pyrintö teki   pikkubussilla ja henkilöautoilla. Meno- ja paluumatkalla ohjelmassa oli maastoanalyysien teko, jotka Punajunnujen vastuuvalmentaja Mikko ’Lammikko’ Eskola autokuntien tehtäväksi kännykällä antoi. Kotitehtäväksi jäi vielä gps-analyysit.


”Kyllä leiripäivä oli oikein onnistunut ja tuli tarpeeseen, että tietää, mitä syykuussa on luvassa”, kertoi 15-vuotias Anttoni Mäki-Laurila.
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on silja_ylihietanen.jpg
”Hienoa mutta vaativaa on luvassa”, kertoi 17-vuotias pyöräsuunnistuksen nuorten maajoukkueeseen kuuluva Silja Yli-Hietanen.

”Oikein onnistunut leiri. Itsekin olen viimeksi varmaan 80- ja 90-luvuilla Reimarasteilla ja KanSu-rasteilla suunnistanut täkäläisissä maastoissa, mutta heti maastot tuntuivat tutuilta”, kertoi coach-Lammikko.

”Näissä maastoissa kompassin merkitys on tärkeä ja se, että muistaa niin sanotusti nostaa leuan ylös eli katseella haetaan kohteet mahdollisimman kaukaa ja jopa sivuilta”, antoi Lammikko nuotteja Siikaisten maastojen hallintaan.

”Maastopohja on monin paikoin aika raskas, kun pitkää kanervaa, mustikanvarpua ja suopursua kasvaa monin paikoin maastopohjassa. Parhaat voittaa – kuten yleensäkin”, myhäili Lammikko.