Kankaanpää-rastit la 28.7.2018

Kansalliset Kankaanpää-rastit suunnistetaan Kankaanpäässä Kuninkaanlähteen lähimaastoissa lauantaina 28.7.

Toimihenkilöt

Kilpailunjohtaja: Raimo Maljanen
Ratamestari: Raimo Hannukainen

Kilpailukutsu on julkaistu.

Kilpailukeskus 18 (kopio)

Kuninkaanlähde on lähde, virkistysalue ja matkailukeskus. Monelle tuttu paikka ja tällä kertaa mukavan haasteellinen suunnistuspaikka. Kilpailukeskuksen kautta kulkee ikiaikainen postireitti eli Kyrönkankaantie. Harju on muodostunut jääkaudella, ja sen rinteitä pääsevät suunnistajat testaamaan Kankaanpää-rasteilla. Suunnistettava alue levittäytyy myös harjun eteläiseen kallio-suoalueelle. Siellä suunnistajia odottaa pienipiirteiset mäkialueet.

Kyrönkankaantietä pitkin kulkivat satoja vuosia sitten pirkkalaiset pohjoisilla eräretkillään. Tiellä alkoi postinkuljetus 1600-luvulla heti sen jälkeen, kun Ruotsi-Suomeen oli perustettu postilaitos.

Myös kahden Ruotsin kuninkaan tiedetään liikkuneen maantiellä. Kustaa II Aadolf matkusti sitä pitkin vuonna 1614 Ilmajoelta Hämeenlinnaan. Vuonna 1752 taas juuri valtaistuimelle noussut Aadolf Fredrik, joka oli tutustumassa Suomeen, pysähtyi seurueineen lepäämään ja ruokailemaan Kuninkaanlähteelle, joka sai nimensä muistoksi juuri tästä käynnistä.

Tee hyvä valinta ja tule lauantaina 28.7. suunnistamaan Kuninkaanlähteen maastoihin!