Suunnistuskoulussa viestiharjoitus, kuntosuunnistuksissa sprinttiä

Syyskauden kolmas suunnistuskoulun harjoitus pidetään maanantaina 16.8. klo 18 Niinisalon varuskunnan urheilukentän tuntumassa. Vuorossa on viestiharjoitus, ja se pidetään pariviestinä. Kaikki pääsevät kiertämään kaksi lyhyttä osuutta. Maasto on helppokulkuista kangasmaastoa. Rasteilla on Emit-leimaus, ja seuran Emit-kortit ovat lainattavissa.

Harjoitus on avoin myös Telkille, hyvää harjoitusta AOV-viestiin (ti 17.8.).

Kokemattomille suunnistajille pyritään järjestämään ohjaaja. Myös vanhemmat saavat osallistua ohjaamiseen.


Tiistaina 17.8. kuntosuunnistuksissa klo 17 alkaen on tarjolla metsäratojen (A, AL, B, C) lisäksi kolme sprinttisuunnistusrataa, jotka kulkevat taajama-alueella. A- ja B-radat toimivat hyvänä harjoituksena esimerkiksi syyskuun alussa pidettävää aluemestaruussprinttiä varten. Reilun kilometrin mittainen C-rata sopii hyvin vasta-alkajillekin.

Kuntosuunnistuksissa voi siis nyt hyvin käydä tekemässä vaikka kaksi harjoitusta samana iltana. Metsäradat jäävät normaaliin tapaan omatoimikäyttöön sunnuntaihin 22.8. saakka. Sprinttiradat ovat käytössä vain tiistaina.