Ilmoittaudu Jukolaan KanSun joukkueisiin

Jukolan Viesti juostaan Mynämäessä 18.–19.6.2022. KanSu on ilmoittanut viestiin neljä miesten ja viisi naisten joukkuetta.

Tänä vuonna joukkueisiin on tunkua aikaisempaa enemmän. Mikäli  Sinulla on halukkuutta juosta KanSun joukkueissa Jukolassa,  ilmoita siitä ti 10.5.2022 mennessä puheenjohtajalle (sähköpostitse tai puhelimitse)! Ilmoita myös, jos tulet bussin kyydissä. Osa onkin jo ilmoittautunut.

Joukkueet pyritään muodostamaan lopulliseen muotoon jo toukokuussa.

Puheenjohtajan yhteystiedot.

Lukkari-Jukolan kotisivut.

Toukokuu alkaa tiivistahtisella suunnistusviikolla

Toukokuun ensimmäinen viikko on täynnä suunnistuksellista toimintaa.

KanSun suunnistuskoulu jatkuu maanantaina 2.5. klo 18. Nyt kokoontumispaikka on aiemmasta poiketen Kankaanpään uimahallin parkkipaikalla.

Kauden toisia kuntosuunnistusrasteja etsitään Kuninkaanlähteen maastoissa. Lähtöpaikka on ampumahiihtostadionilla. Ohjattu tapahtuma on tiistaina 3.5. klo 17.00–19.45. Omatoimisesti ratoja voi käydä kiertämässä sunnuntaihin 8.5. saakka.

Satakunnan Suunnistuksen nuorten yhteinen sprinttiharjoitus pidetään keskiviikkona 4.5. klo 18 Kankaanpään koulukeskuksella. Kokoontuminen ja lähtöpaikka takaparkkipaikalla. KanSusta harjoitus koskee lähinnä Telkkiä.

Naapuriseurojen kanssa yhteinen nuorten harjoitusleiri pidetään 6.–7.5. Ikaalisissa ja Viljakkalassa. Myös leirin ensisijainen kohderyhmä on Telkät.

Ja viikkohan tietysti päättyy Tiomila-viestiin, jossa tosin KanSun joukkueita ei ole mukana. Läpi yön kestävä ja tunnetusti laadukas (joskin myös maksullinen) netti-tv-lähetys on seurattavissa tapahtuman kotisivujen kautta ja Viaplayssä. Jo lauantaina päivällä seurataan nuorten ja naisten viestejä.