Kilpailukeskusta viimeistellään

Nälkää torjutaan tällaisissa puitteissa.
Jotain hyvää suuhunpantavaa tiedossa.
Ja vettäkin saadaan kuumaksi paikan päällä.
Tulostaulu valmistumassa. Muistathan, että tuloksia voi seurata myös verkosta. Koronarajoitteiden vuoksi pyritään välttämään tungosta tulostaulujen luona.
Tämäkin paikka muutamia suunnistajia sunnuntaina odottaa.
Info palvelee kilpailukeskuksen korkeimmalla paikalla vanhan navetan parvessa. Infossa asioidaan muun muassa parkkilippuja ostettaessa, Emit-muutoksia tehdessä sekä kuntosuunnistukseen ilmoittautuessa.
Median ja kutsuvieraiden tila henkii aitoa maalaisromantiikkaa.
Hädän yllättäessä…

Kuvat: Juha Levonen.

Langaton verkko kilpailukeskuksessa

SM-pitkien kilpailukeskuksessa toimii langaton verkko, joka löytyy nimellä SM2020. Verkon käyttö ei edellytä salasanaa.

Koronatilanteen vuoksi paikalle saapuvien toivotaan seuraavan tuloksia ensisijaisesti mobiililaitteilla paperitulostaululla käymisen sijasta.

Matkapuhelinverkot ovat Vuorijärven alueella heikot. Operaattorista riippuen yhteyden saaminen voi olla mahdotontakin. Paras kuuluvuus normaaliaikana on DNA:n ja Elisan verkoissa, mutta nekin luultavasti kuormittuvan SM-kisojen aikana suuren käyttäjämäärän vuoksi.

Kuntosuunnistukset jatkuvat – myös yöllä

SM-kisoja edeltävän tauon jälkeen KanSun kuntosuunnistukset jatkuvat Hämeenkankaalla: ensin Matolaavulla ja sitten Taulunkylän-puoleisella laidalla. Molemmilla kerroilla rastit on varustettu heijastimilla, joten myös yösuunnistusharjoittelu on mahdollista.

Matolaavulla ohjattu kuntosuunnistustapahtuma on poikkeuksellisesti ke 16.9. klo 16.30–18.00 sekä pimeän saavuttua klo 21.00–22.00. Viikonpäivä on vaihdettu, koska ti 15.9. on Satakunnan am-sprintti Eurajoella. Omatoimisuunnistus on kuitenkin tarjolla jo tiistaista klo 16:sta alkaen.

Taulunkylän-puoleisessa maastossa ohjattu tapahtuma on ti 22.9. klo 16.30–18.00 ja yösuunnistus klo 21.00–22.00 sekä omatoimisuunnistus tiistaista alkaen pe 15.9. klo 16:een saakka.

Huomaathan, että SM-kisojen yhteydessä Siikaisten Vuorijärvellä 12.–13.9. on kaikille avoin kuntosuunnistustapahtuma. Siitä lisätietoja täällä.

Kilpailuohjeet julkaistu

SM-pitkien kilpailuohjeet on julkaistu tiistaina 8.9. illalla. Ohjesivulle pääset tästä.

Tävlingsdirektiven på svenska kommer att publiseras senast på torsdagen 10.9.

Competition instructions in English / WRE Bulletin 2 will be published latest on Thursday 10.9.

Ristomatti Hakola suojelee SM-pitkiä

Siikaisten SM-kisojen suojelijana toimii hiihtäjä Ristomatti Hakola, jonka lajivalikoimaan suunnistuskin on juniorivuosina kuulunut – kovimpana tuloksena viestikultaa H16-sarjasta Kankaanpään Suunnistajien joukkueessa. Nykyäänkin Ristomattia nähdään silloin tällöin kuntosuunnistuksissa, etenkin Hämeenkankaan luukutusmaastoissa.

Ristomatin videotervehdyksen pääset katsomaan tästä.

Kisaravintola palvelee

Kisa-alueella on telttaravintola, jossa on tarjolla ruokaa kumpanakin päivänä. Valikoimassa on huomioitu yleisimmät erityisruokavaliot.

Ruoka 8 euroa/annos

  • La: Makaronilaatikko (laktoositon), lisäksi gluteeniton, maidoton, lakto-ovovegetaarinen vaihtoehto
  • Su: Broileripasta (laktoositon), lisäksi gluteeniton, maidoton, lakto-ovovegetaarinen vaihtoehto
  • Annokset sisältävät salaatin, leivän ja juoman

Kahvilassa on tarjolla makeaa ja suolaista kahvin ja teen kanssa sekä muurinpohjalettuja kermavaahdon ja hillon kera. Maksuna käy sekä käteinen että korttimaksu.

  • kahvi/tee 1,50 €
  • pulla/munkki 2 €
  • täytetty sämpylä 3 €
  • muurinpohjalettu 4 €
  • juomia ja makeisia

Kahvila auki klo 8–17
Ruoka tarjolla klo 10–17

Ravintolaa koskeva osuus koronaohjeessa

Pakkaamme ruoan, leivän ja ruokailuvälineet sinulle valmiiksi tilauksesi mukaan. Tarjolla on muutamia pöytäpaikkoja. Syö vain oman seurueesi kesken ja jätä turvaväli muihin.

Kahviossa annamme haluamasi tuotteet linjaston päädyssä olevaan paikkaan. Emme anna tilaustasi suoraan käteen.

Toimitsijainfo keräsi talkoolaiset yhteen

Siikaisten SM-suunnistukset syntyvät noin 200 talkoolaisen yhteisenä voimainponnistuksena. Sunnuntaina 6.9. Siikaisten liikuntahallilla järjestettiin toimitsijoiden infotilaisuus, johon osallistui noin 150 henkeä. Sitä ennen sektorivastaavat pitivät viimeisen kisoja edeltävän kokouksensa.

Infotilaisuudessa puheenvuoron käyttivät kilpailunjohtaja Hanna Kallio, joka kertoi kaikkia talkoolaisia koskevia yleisiä asioita kisajärjestelyistä, sekä kilpailun turvallisuusvastaava Tero Korkelainen, joka tutustutti talkoolaiset turvallisuussuunnitelman keskeisimpiin kohtiin.

Iltaa jatkettiin sektorikohtaisilla infotilaisuuksilla sekä toimitsija-asun jakamisella.

Sektorivastaavat ovat kokoontuneet kolmen vuoden aikana lukuisia kertoja vähitellen kasvavalla joukolla. Viimeinen kisoja edeltävä kokous pidettiin ennen toimitsijainfoa. Seuraavan kerran tällä porukalla kokoonnutaan, kun kisat ovat ohi. (Kuva: Tuomas Väinä.)
Talkoolaisille tarjottiin pullakahvit tilaisuuden aluksi. (Kuva: Tuomas Väinä.)
Toimitsijainfo keräsi Siikaiste liikuntahallin väljästi täyteen – koronaohjeistuksen mukaisesti. (Kuva: Jari Vaara.)
Tällaisesta varustuksesta toimitsijat kisapäivinä tunnistaa. Keskellä kilpailunjohtajan apulainen Pertti Manninen. Muina mannekiineina Siiri Laino ja Venla Raukola. (Kuva: Jari Vaara.)

Tarkistusjuoksut jatkuvat tiistaina ja keskiviikkona

SM-kisojen ratoja suunnistetaan vielä tiistaina 8.9. ja keskiviikkona 9.9. Molempina päivinä tarkistusjuoksut alkavat klo 17.00, mutta hieman myöhemminkin toki matkaan pääsee, jos ei ennätä Vuorijärvelle noin varhaisessa vaiheessa.

Opastus lähtöön Hirvijärventieltä (tie nro 13181) Rimpeläntien risteyksestä. Tarkoituksena on tarkistaa SM-ratojen/kilpailukarttojen oikeellisuus ja rastikaluston toimivuus.

Tapahtumiin voivat osallistua vain Siikaisten Sisun ja Kankaanpään Suunnistajien jäsenet ja muut seuroihin kytköksissä olevat henkilöt (seurojen toimihenkilöt, talkooväki, kuntosuunnistajat, tms. viiteryhmien edustajat), mutta eivät muiden seurojen jäsenet tai edustajat. Osallistujien edellytetään pitävän kilpailumaastosta ja muista kilpailuun liittyvistä asioista saamansa tiedot omana tietonaan kilpailujen jälkeiseen aikaan saakka. Kartat pitää palauttaa suorituksen jälkeen tapahtuman johtajalle.