Naapuriseurojen omatoimirasteja

Suunnistuskilpailut on alkukauden osalta peruttu, eikä isoja tapahtumia järjestetä myöhemminkään kesällä. Metsään on kuitenkin mahdollista lähteä omatoimirasteille muuallakin kuin Kankaanpäässä. Jos oman seuran kuntosuunnistukset ja nuorten kevätharjoitukset eivät riitä, tarjoavat naapuriseurat lisää suunnistettavaa.

Omatoimisuunnistusten käytännöt ja maksut ovat eri seuroilla erilaisia. Lisätietoja saat seurojen nettisivuilta.

HSU:n kuntosuunnistukset

Honkajoen Seudun Urheilijoilla on ensimmäinen kevään kuntosuunnistus valmiina. Rastit ovat Pahamäen maastossa 7.5. saakka. Kartan voi tulostaa HSU:n sivuilta, jossa on myös ohjeet.

Lisätietoja HSU:n sivuilla.

Siikaisten Sisun kuntosuunnistukset

Siikaisten kuntosuunnistukset alkavat 14.5., jolloin ensimmäiset radat on laadittu Eteläpään maastoon. Rastit ovat maastossa torstaista sunnuntaihin. Karttoja saa lähtöpaikalla olevasta postilaatikosta.

Lisätietoja SiikSin sivuilla.

Sata-Häme-rastit

Ikaalisten Nouseva-Voima ja Kyrös-Rasti järjestävät Sata-Häme-rasteja Ikaalisten, Hämeenkyrön, Viljakkalan ja Parkanon alueella. Nyt toukokuussa on tarjolla esimerkiksi Hämeenkyrön Lintuharjun kankaita, Viljakkalan Nisunperän todella vaativia avokalliomaastoja sekä Parkanossa Käenkosken hieman leppoisampia avokalliomaastoja. Rastit ovat maastossa maanantaista sunnuntaihin. Kartat voi noutaa tietyistä liikkeistä niiden aukioloaikoina tai tulostaa itse. Nouskin kertojen kartat löytyvät seuran nettisivuilta. Kyrös-Rasti lähettää karttatiedostot sähköpostiin maksun maksaneille.

Sata-Häme-rasteista Nouskin sivuilla ja KyRan sivuilla.

Rastikarhujen Maanantairastit

Rastikarhut järjestää Maanantairasteja Porissa ja ympäristökunnissa. Rastit ovat maastossa pääsääntöisesti maanantaista lauantaihin, mutta poikkeuksiakin on. Rastikarhujen nettisivuilla on ilmoittautumisjärjestelmä. Ilmoittautumisen ja maksamisen jälkeen pääsee tulostamaan kartan netistä, mutta karttoja on myös mahdollista noutaa Porin keskustasta pientä lisämaksua vastaan.

Maanantairastien ohjeita Rastikarhujen sivuilla.

Suunta-Seppojen Tyrvis-rastit

Suunta-Sepot järjestää Tyrvis-rasteja eri puolilla Sastamalaa. Rastit ovat maastossa torstaista sunnuntaihin. Karttojen suhteen SuSen käytäntö on sama kuin KanSun: tapahtumapaikalla on kartat postilaatikossa, ja maksuohje on painettu karttaan. Huomaa kuitenkin, että SuSe ei täytä karttalaatikkoa, joten myöhään liikkeellä oleva voi jäädä ilman karttaa.

Tyrvis-rasteista Suunta-Seppojen sivuilla.

Muiden seurojen omatoimisuunnistuksista löydät tietoja googlailemalla seurojen nettisivuja. Tarjontaa on runsaasti, ja osallistujamäärät ovat monin paikoin varsin suuria.

Missä tahansa osallistutkin, muista noudattaa annettuja ohjeita: Vältä toisten ihmisten lähelle menemistä. Älä koskettele rasteja tai muitakaan paikkoja tarpeettomasti. Älä osallistu sairaan. Muista yskimis- ja aivastamisohjeet.