SM-keskimatka 2027 KanSulle ja RasKalle

Kankaanpään Suunnistajat ja Rastikarhut isännöivät vuoden 2027 keskimatkan SM-suunnistuksia. Kilpailuun osallistuvat kaikki SM-kisasarjat eli sekä R1 (nuoret ja pääsarjat) että R2 (veteraanisarjat). Niinpä osallistujamäärä kohoaa noin kahteentuhanteen. Tapahtuma on samalla molempien isäntäseurojen 50-vuotisjuhlakilpailu. Päätös kilpailun järjestämisoikeuksista saatiin juuri ennen joulua.

SM-tasoisten kilpailuiden järjestäminen noin viiden vuoden välein on osa KanSun toimintastrategiaa. Tällä rytmityksellä pystytään varmistamaan seuran talouden kestävyys, sillä isojen kilpailuiden osallistumismaksut ovat merkittävä tulonlähde. Tällä aikataululla myös kilpailuiden järjestelyosaaminen pysyy riittävällä tasolla rasittamatta kuitenkaan organisaatiota liikaa.

KanSu haki lisäksi Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailuita vuodelle 2026. Kyseessä on kaksipäiväinen nuorisosuunnistuksen suurtapahtuma, jossa perjantaina kilpaillaan henkilökohtaisilla matkoilla ja lauantaina viesteissä. Tämän kilpailun järjestämisoikeudet kuitenkin päätyivät Kuusamon Erä-Veikoille, eikä KanSu tässä vaiheessa ole hakemassa kilpailua uudelleen.

KanSulla on vireillä myös toinen suurkilpailuhaku, sillä yhdessä Rastikarhujen ja Ikaalisten Nousevan-Voiman kanssa ollaan mukana vuosien 2029 ja 2030 Jukolan ja Venlojen viestin haussa. Jukolan johtoryhmän suorittama maaston ja kilpailukeskuksen katselmus tapahtuu kevään ja kesän aikana, ja lopulliset hakemukset jätetään lokakuun loppuun mennessä.

KanSukan tietokilpailun vastaukset ja arvonnan voittajat

KanSukan tietokilpailun vastausaika on päättynyt ja voittajat arvottu. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin jouluinen karkkipussi, jonka voitti Jouko Huuhka. Pääpalkinnon, jouluisen herkkukorin, voitti Marjatta Vaara.

Mitä kysyttiin? Mitä piti vastata?

1. Minkä radan Jorma Kosunen ja Leena Lehmussaari yleensä kiertävät kuntosuunnistuksissa?
– C-radan

2. Missä maassa veteraanien MM-suunnistukset eli WMOC kilpailtiin tänä vuonna?
– Slovakiassa

3. Missä maassa on Kansu-niminen maakunta?
– Kiinassa

4. Montako sijaa Wataru Teragauchi paransi KanSun kakkosjoukkueen sijoitusta Jukolassa?
– 150 sijaa

5. Kuinka monenneksi KanSu sijoittui Oravacupin kokonaistulosten mitalitilastossa?
– toiseksi

6. Kuka olisi ollut pääratamestari, jos Jukola olisi saatu Laviaan?
– Raimo Hannukainen

7. Mistä lainattiin rastipukkeja Honkajoelle am-sprinttiin?
– Siikaisista

8. Millaisessa rakennuksessa Harjavallassa on sisäsuunnistettu?
– sairaalassa

9. Minä vuonna KanSun ensimmäinen MOBO-rata otettiin käyttöön?
– vuonna 2016

10. Montako jäsentä enintään saa olla 24 tunnin hiihdon joukkueessa?
– 24

11. Missä suunnistetaan Jukolan ja Venlojen viestit vuonna 2026?
– Kotkassa

12. Mihin ammattiin Merja Rantanen opiskelee Kankaanpäässä?
– suutariksi

13. Paljonko 18-vuotiaat ja sitä nuoremmat miehet saavat seuranmestaruuskilpailuissa aikahyvitystä ikävuotta kohden?
– 60 sekuntia

14. Mitä instrumenttia Paavo Salomaa soittaa?
– trumpettia

15. Millä matkoilla kilpaillaan KanSun järjestämässä pyöräsuunnistuksen SM-kilpailussa kesäkuussa 2024?
– sprintissä ja pitkällä matkalla

Talvikuntosuunnistukset alkavat, salivuorot joulutauolle

Syyskauden viimeinen salivuoro on Keskustan koululla ma 18.12. klo 18.00–19.30. Ohjelmassa kuntopiiriä ja pelailua Jarkko Raukolan vetämänä. Tämän jälkeen salivuorot jäävät pariksi viikoksi joulutauolle. Vuoden 2024 ensimmäinen salivuoro on ma 8.1.

Joulun, uuden vuoden ja loppiaisen aikaan järjestetään kolmet talvikuntosuunnistukset, joissa toimitaan omatoimiperiaatteella. Koska lunta on metsissä runsaasti, talvikuntosuunnistukset pidetään korttelimaastoissa Kankaanpään keskustassa. Ensimmäisenä kierretään Severi Kujansuun laatimia ratoja 20.–27.12. Ratavaihtoehdot ovat kahdesta ja puolesta kilometristä reiluun neljään kilometriin. Karttapostilaatikko sijaitsee Valtti-työpajan parkkipaikalla osoitteessa Rautatienkatu 2. Lisätietoja kuntosuunnistussivulta.

Syyskokouksen päätöksiä

Kankaanpään Suunnistajien syyskokous pidettiin perjantaina 17.11. klo 18 Face Lumiaisen tiloissa. Paikalla oli noin 45 henkeä.

Seuran johtokunnan erovuoroisista jäsenistä Jussi Hannukaisen tilalle valittiin Maria Taanila. Muilta osin johtokunta jatkaa entisellään: Antti Alppi, Jouni Kivimäki, Kai Lepistö, Hannu Majamaa, Pertti Manninen, Tuomas Mäkinen, Anna-Maria Rajala, Sallamaria Salokangas, Susanna Salokangas ja Marjatta Vaara. Puheenjohtajana jatkaa Pertti Manninen.

Myös tulevaisuuden toiminnasta keskusteltiin. Seuraavalla kaudella nuoriso- ja kuntosuunnistustoiminta jatkuvat jokseenkin ennallaan. Ratamestarikoulutusta tuetaan ja Ocad-karttaohjelman käyttäjien joukkoa laajennetaan lisenssejä hankkimalla.

Tuleville vuosille on jätetty kahden valtakunnallisen suunnistuskilpailun hakemukset: vuodelle 2026 on haettu Koululiikuntaliiton kilpailuita KanSun yksin järjestäminä sekä vuodelle 2027 SM-keskimatkaa (R1+R2) yhdessä Rastikarhujen kanssa. Lisäksi naapuriseurojen kanssa käydään parhaillaan keskusteluja vielä tuota pidemmälle menevästä suurkilpailuhankkeesta.

Päätöstilaisuudessa palkittiin

Kankaanpään Suunnistajien kaudenpäätöstilaisuus pidettiin syyskokouksen yhteydessä perjantaina 17.11. Tuolloin palkittiin päättyneellä kaudella menestyneitä ja ansioituneita kansulaisia.

Vuoden suunnistaja: Rami Tuominen
Vuoden nuori suunnistaja: Miikka Kotta
Vuoden veteraanisuunnistaja: Esa Juura
Vuoden Telkkä: Eino Pälä
Vuoden tsemppari: Aino Salomaa
Vuoden ohjaaja: Jari Vaara
Vuoden hämmentäjä: Lauri Ahopelto
Seuranmestari 2023: Susanna Salokangas

Arvokisamenestysstipendit:
Pekka Niemi
Pasi Pyykönen
Rami Tuominen

Luokkasuunnistajat, nuoret:
Miikka Kotta
Severi Kujansuu
Paavo Salomaa
Aino Salomaa

Vähintään viisi kertaa kisoissa seuraa edustaneet nuoret:
Julianna Venesmäki
Timi Knuutila
Eino Pälä
Niklas Riitaoja

KanSukka ilmestyi

Kankaanpään Suunnistajien seuralehti KanSukka julkaistiin syyskokouksen ja kaudenpäätöstilaisuuden yhteydessä perjantaina 17.11.

Jos et ollut tuolloin paikalla, voit noutaa lehtesi KanSun salivuorolta Keskustan koululta ma 20.11. tai 27.11. klo 18.

Lisäksi lehteä on saatavilla puheenjohtajalta ja rahastonhoitajalta. Yhteystiedot täällä.

Syyskokous ja palkitsemistilaisuus pe 17.11.

KanSun sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 17.11. Face Lumiaisen tiloissa, Torikatu 13, Kankaanpää. Samassa yhteydessä tapahtuvat päättyneen kauden palkitsemiset. Lisäksi uunituore KanSukka-lehti on jaossa.

Tarjoiluiden mitoittamista varten ilmoittautumisia pyydetään puheenjohtajalle viimeistään ke 15.11.: 040 590 4362 tai pertti.manninen(x)dnainternet.net.

Salivuorot alkavat ma 6.11.

KanSun salivuorot pidetään tutuksi tulleena ajankohtana maanantaisin klo 18.00–19.30 Keskustan koululla (Karjalankatu 7). Syyskauden ensimmäinen salivuoro on maanantaina 6.11.

Salivuoron ohjelmassa on kuntopiiri ja pelailua (sählyä, tornipalloa, sisäfutista tms.) sekä toisinaan myös suunnistuksellisia harjoitteita, kuten karttamuistiharjoituksia tai sisäsuunnistusta.

Salivuoro on myös oivallinen mahdollisuus tavata suunnistusväkeä kilpailu- ja kuntosuunnistuskauden ulkopuolella ja kuulla seuran ajankohtaisista asioista.

Sisäänkäynnin sijainti selviää alla olevasta kartasta. Pukuhuoneet ovat toisessa kerroksessa (eli samassa kerroksessa liikuntasalin kanssa).

Seuranmestaruus ratkaistu

KanSun seuranmestaruuskilpailu käytiin torstaina 19.10. Kettukallioiden maastoissa. Radan sinne oli laatinut viime vuoden seuranmestari Rami Tuominen. Reilun kolmen kilometrin radalle oli sijoitettu 16 rastia. Perhoslenkkihajonta vähensi peesaamismahdollisuuksia.

Vuoden 2023 seuranmestariksi selviytyi Susanna Salokangas. Palkinto luovutetaan KanSun palkitsemistilaisuudessa perjantaina 17.11. Lisäksi voittajan vastuulle tulee vuoden 2024 kilpailun järjestäminen.

Kilpailun lopputulokset (sisältää ikä- ja sukupuolihyvitykset)

Tulokset (paljaat suoritusajat ilman hyvityksiä)
Väliajat

Kilpailijat, ratamestari ja tulospalvelu yhteiskuvassa ennen kilpailua. (Kuva: Jouni Tuominen.)

KanSun seuranmestaruuskisat to 19.10.

KanSun seuranmestaruuskilpailut pidetään salaisessa paikassa torstaina 19.10. Kokoontuminen linja-autoaseman yläparkissa klo 16.30. Siitä siirtyminen kilpailumaastoon autot täyteen pakaten.

Kilpailussa on vain yksi sarja, mutta tasoitukset naisille, nuorille ja veteraaneille takaavat sen, että seuran paras suunnistaja löytyy.

Rata on n. 3 km, melko vaativa suunnistusrata (tasoa iltarastien AL), nopeimman aika n. 25 minuuttia. Naiset saavat hyvitystä 5.30, veteraanit sarjoista D35 ja H35 alkaen 12 sekuntia/vuosi. Nuorille hyvitykset ovat: H18 ja nuoremmat 60 sekuntia/vuosi, D18 ja nuoremmat 30 sekuntia/vuosi.

Seuran mestari palkitaan kiertopalkinnolla, jonka saa omaksi kolmesta voitosta. Voittaja järjestää seuraavan vuoden kilpailun.

Jotta karttoja tiedetään tehdä oikea määrä, toivotaan ennakkoilmoittautumista Rami Tuomiselle viimeistään ma 16.10. Puhelinnumero 050 500 1558.