Syyskokouksen päätöksiä

Kankaanpään Suunnistajien syyskokous pidettiin perjantaina 17.11. klo 18 Face Lumiaisen tiloissa. Paikalla oli noin 45 henkeä.

Seuran johtokunnan erovuoroisista jäsenistä Jussi Hannukaisen tilalle valittiin Maria Taanila. Muilta osin johtokunta jatkaa entisellään: Antti Alppi, Jouni Kivimäki, Kai Lepistö, Hannu Majamaa, Pertti Manninen, Tuomas Mäkinen, Anna-Maria Rajala, Sallamaria Salokangas, Susanna Salokangas ja Marjatta Vaara. Puheenjohtajana jatkaa Pertti Manninen.

Myös tulevaisuuden toiminnasta keskusteltiin. Seuraavalla kaudella nuoriso- ja kuntosuunnistustoiminta jatkuvat jokseenkin ennallaan. Ratamestarikoulutusta tuetaan ja Ocad-karttaohjelman käyttäjien joukkoa laajennetaan lisenssejä hankkimalla.

Tuleville vuosille on jätetty kahden valtakunnallisen suunnistuskilpailun hakemukset: vuodelle 2026 on haettu Koululiikuntaliiton kilpailuita KanSun yksin järjestäminä sekä vuodelle 2027 SM-keskimatkaa (R1+R2) yhdessä Rastikarhujen kanssa. Lisäksi naapuriseurojen kanssa käydään parhaillaan keskusteluja vielä tuota pidemmälle menevästä suurkilpailuhankkeesta.

Päätöstilaisuudessa palkittiin

Kankaanpään Suunnistajien kaudenpäätöstilaisuus pidettiin syyskokouksen yhteydessä perjantaina 17.11. Tuolloin palkittiin päättyneellä kaudella menestyneitä ja ansioituneita kansulaisia.

Vuoden suunnistaja: Rami Tuominen
Vuoden nuori suunnistaja: Miikka Kotta
Vuoden veteraanisuunnistaja: Esa Juura
Vuoden Telkkä: Eino Pälä
Vuoden tsemppari: Aino Salomaa
Vuoden ohjaaja: Jari Vaara
Vuoden hämmentäjä: Lauri Ahopelto
Seuranmestari 2023: Susanna Salokangas

Arvokisamenestysstipendit:
Pekka Niemi
Pasi Pyykönen
Rami Tuominen

Luokkasuunnistajat, nuoret:
Miikka Kotta
Severi Kujansuu
Paavo Salomaa
Aino Salomaa

Vähintään viisi kertaa kisoissa seuraa edustaneet nuoret:
Julianna Venesmäki
Timi Knuutila
Eino Pälä
Niklas Riitaoja

KanSukka ilmestyi

Kankaanpään Suunnistajien seuralehti KanSukka julkaistiin syyskokouksen ja kaudenpäätöstilaisuuden yhteydessä perjantaina 17.11.

Jos et ollut tuolloin paikalla, voit noutaa lehtesi KanSun salivuorolta Keskustan koululta ma 20.11. tai 27.11. klo 18.

Lisäksi lehteä on saatavilla puheenjohtajalta ja rahastonhoitajalta. Yhteystiedot täällä.

Syyskokous ja palkitsemistilaisuus pe 17.11.

KanSun sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 17.11. Face Lumiaisen tiloissa, Torikatu 13, Kankaanpää. Samassa yhteydessä tapahtuvat päättyneen kauden palkitsemiset. Lisäksi uunituore KanSukka-lehti on jaossa.

Tarjoiluiden mitoittamista varten ilmoittautumisia pyydetään puheenjohtajalle viimeistään ke 15.11.: 040 590 4362 tai pertti.manninen(x)dnainternet.net.

Salivuorot alkavat ma 6.11.

KanSun salivuorot pidetään tutuksi tulleena ajankohtana maanantaisin klo 18.00–19.30 Keskustan koululla (Karjalankatu 7). Syyskauden ensimmäinen salivuoro on maanantaina 6.11.

Salivuoron ohjelmassa on kuntopiiri ja pelailua (sählyä, tornipalloa, sisäfutista tms.) sekä toisinaan myös suunnistuksellisia harjoitteita, kuten karttamuistiharjoituksia tai sisäsuunnistusta.

Salivuoro on myös oivallinen mahdollisuus tavata suunnistusväkeä kilpailu- ja kuntosuunnistuskauden ulkopuolella ja kuulla seuran ajankohtaisista asioista.

Sisäänkäynnin sijainti selviää alla olevasta kartasta. Pukuhuoneet ovat toisessa kerroksessa (eli samassa kerroksessa liikuntasalin kanssa).

Seuranmestaruus ratkaistu

KanSun seuranmestaruuskilpailu käytiin torstaina 19.10. Kettukallioiden maastoissa. Radan sinne oli laatinut viime vuoden seuranmestari Rami Tuominen. Reilun kolmen kilometrin radalle oli sijoitettu 16 rastia. Perhoslenkkihajonta vähensi peesaamismahdollisuuksia.

Vuoden 2023 seuranmestariksi selviytyi Susanna Salokangas. Palkinto luovutetaan KanSun palkitsemistilaisuudessa perjantaina 17.11. Lisäksi voittajan vastuulle tulee vuoden 2024 kilpailun järjestäminen.

Kilpailun lopputulokset (sisältää ikä- ja sukupuolihyvitykset)

Tulokset (paljaat suoritusajat ilman hyvityksiä)
Väliajat

Kilpailijat, ratamestari ja tulospalvelu yhteiskuvassa ennen kilpailua. (Kuva: Jouni Tuominen.)

KanSun seuranmestaruuskisat to 19.10.

KanSun seuranmestaruuskilpailut pidetään salaisessa paikassa torstaina 19.10. Kokoontuminen linja-autoaseman yläparkissa klo 16.30. Siitä siirtyminen kilpailumaastoon autot täyteen pakaten.

Kilpailussa on vain yksi sarja, mutta tasoitukset naisille, nuorille ja veteraaneille takaavat sen, että seuran paras suunnistaja löytyy.

Rata on n. 3 km, melko vaativa suunnistusrata (tasoa iltarastien AL), nopeimman aika n. 25 minuuttia. Naiset saavat hyvitystä 5.30, veteraanit sarjoista D35 ja H35 alkaen 12 sekuntia/vuosi. Nuorille hyvitykset ovat: H18 ja nuoremmat 60 sekuntia/vuosi, D18 ja nuoremmat 30 sekuntia/vuosi.

Seuran mestari palkitaan kiertopalkinnolla, jonka saa omaksi kolmesta voitosta. Voittaja järjestää seuraavan vuoden kilpailun.

Jotta karttoja tiedetään tehdä oikea määrä, toivotaan ennakkoilmoittautumista Rami Tuomiselle viimeistään ma 16.10. Puhelinnumero 050 500 1558.

KanSu mukana Laavujen kierroksella la 30.9.

Lauantaina 30.9. nautiskellaan Hämeenkankaan syksyisestä luonnosta Laavujen kierroksen merkeissä. Useat eri tahot järjestävät toimintaa Elämyskodalla, Niinikodalla, Koivistonvadin keittokatoksella, Viidentienristeyksessä, Kuninkaanlähteellä ja Ruskalaavulla.

Tarkemmin tapahtuman omilla sivuilla.

KanSu on mukana Viidentienristeyksen laavulla, jossa luvassa on suunnistuksellisia aktiviteetteja ja puffettiherkkuja. KanSun piste on avoinna klo 10–15.

Lähde mukaan liikkumaan!

Halikko-viestiin 21.10.?

Joukkuetta ei saatu kokoon. Kiinnostuneita ei ollut tarpeeksi. (15.10.2023)

Suunnistussyksyn suurin viesti suunnistetaan Halikossa lauantaina 21.10. Kyseessä on 15-osuuksinen Halikko-viesti, jossa toimitaan Ruotsin 25 Mannan tavoin: ensimmäisen osuuden jälkeen samalla joukkueella etenee rinnakkain kolme erillistä viestiä, joista hitain sitten lähettää liikkeelle toiseksi viimeisen osuuden.

Halikko-viestin joukkueeseen tarvitaan monen ikäisiä suunnistajia, sekä mies- että naispuolisia. Eri osuuksille on ikä- ja sukupuolirajoituksia, minkä lisäksi koko joukkueen osalta naisia pitää olla vähintään viisi.

KanSusta ollaan kokoamassa joukkuetta Halikkoon. Jos olet kiinnostunut juoksemaan joukkueessa, ilmoittaudu mahdollisimman pian Maria Taanilalle, maria.taanila(x)gmail.com. Nimesi lisäksi kerro ikäsi ja osuustoiveesi.

Jos joukkue saadaan kokoon, yhteiskuljetus Kankaanpäästä Halikkoon ja takaisin järjestetään.

Halikko-viestin sivut ja kilpailukutsu.

Liity KanSun WhatsApp-ryhmään

KanSulla on WhatsApp-ryhmä, johon kaikki halukkaat voivat liittyä. Ryhmä on notkea alusta keskustella, informoida asioista ja saada asialle nopeaa näkyvyyttä.

Ryhmään voi liittyä ilmoittamalla halukkuutensa ylläpitäjälle, joita tällä hetkellä ovat Pertti Manninen, Jari Vaara, Jarkko Raukola, Susanna Salokangas ja Päivi Tuominen.

Esimerkiksi tällä hetkellä ryhmässä käydään keskustelua lokakuiseen Halikko-viestiin osallistumisesta…