Syksyn viimeinen sählyvuoro Kuntsarilla perjantaina 13.12. klo 19. Jos pelaajia ei tule riittävää määrää, ei sählyvuoroja enää jatketa keväällä. Lauantaina 14.12. klo 10 Palatsilla kuntosali ja venyttely (Tia). Seura maksaa, kaikki mukaan!
KanSun salivuorolla on ma 9.12. tarjolla kuntopiirin lisäksi sisäsuunnistusta. Salivuoro alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 19, koska koulun tiloissa voidaan alkaa sisäsuunnistaa vasta klo 19.40.
Kankaanpään Suunnistajien seuralehti KanSukka ilmestyi syyskokouspäivänä pe 22.11. Jos et ole vielä lehteäsi saanut, kysele puheenjohtajalta tai sihteeriltä.
Ensi vuoden SM-kisojen harjoitukset Siikaisissa ovat käytössä. Ensimmäisinä rasteille ennättivät Ulvilan Uran suunnistajat.
Ulvilan harjoitusta vetänyt Eero Lehtonen kommentoi:
”Hienosti meni harjoitukset lauantaina. Radat oli hyvät ja rastit tosi hyvin merkitty maastoon! Varsinkin nuorille on kyllä tärkeää, että rasteilla on koodit. Ohessa kuva itäosan K-pisteeltä.
Maastoa voi suositella hyvin suunnistuskäyttöön myöhäisestä ja märästä syksystä huolimatta. Kivinen maasto imee hyvin pintavedet. Ojat on kyllä ihan täynnä vettä. Niiden ylitykset tulee mennä tarkkaan.
Vinkkinä muille: Kartoilta on n. 10 min Siikaisten Eteläpäähän. Kävimme siellä syömässä. Tekivät meille oman lounaan aika huokeaan hintaan. Saa sopivasti levättyä lämpimässä ja vähän tankattua.”
Kaikki mukaan syyskokoukseen ja kauden päätöstilaisuuteen pe 22.11. klo 18 Face-Lumiaiseen torin varrelle. Klikkaa otsikosta lisää!
Kokoukseen jälkeen palkitaan kauden menestyjät ja kahvittajat. Nautitaan yhdessä joulupuurot ja -kahvit. Tilaisuudessa julkaistaan myös aina yllättävä ja mielenkiintoinen KanSukas-lehti. Ethän jää ilman!? Suupalojen riittävyyden vuoksi ilmoitathan osallistumisen Pj Perzalle, pertti.manninen(at)dnainternet.net tai 0405904362 21.11. mennessä.
Kuntosuunnistusten ja muiden tapahtumiemme kahvittajat toivotetaan tervetulleeksi KanSun syyskokoukseen. Nyt on teidän vuoronne nauttia antimista ja pienestä muistamisesta. KanSun syyskokous ja kauden päätöstilaisuus pidetään pe 22.11.2019 klo 18.00 alk Face Lumiaisella (Torikatu 13).
Lähtöpaikka Tapalankadun ja Törmäkadun risteys. 2,5 ja 5 km rata. Maastossa rastiliput ja heijastimet. Tarvittaessa lisätietoja antaa Reijo Mäkilä 0432175569