Jämi Mini-Rogaining suunnistetaan KanSun isännyydessä Jämillä lauantaina 16.9. Tarjolla on kolmen ja viiden tunnin sarjat. Partion koko on kahdesta viiteen suunnistajaa.
Ilmoittautuminen on nyt auki tapahtumasivulla.
Jämi Mini-Rogaining suunnistetaan KanSun isännyydessä Jämillä lauantaina 16.9. Tarjolla on kolmen ja viiden tunnin sarjat. Partion koko on kahdesta viiteen suunnistajaa.
Ilmoittautuminen on nyt auki tapahtumasivulla.
Viestisuunnistus 25 Manna suunnistetaan Ruotsissa Botkyrkan Lidassa 7. lokakuuta. Kuten viestin nimi kertoo, joukkueeseen tarvitaan 25 suunnistajaa eri ikäluokista: naisia ja miehiä, junioreita, pääsarjalaisia ja veteraanisarjalaisia. Matka toteutetaan vanhan kaavan mukaisesti eli yhteistoiminnassa Nouskin ja KyRan kanssa. Kankaanpäästä reissuun lähdetään pe 6.10. puolen päivän aikoihin. Paluu tapahtuu su 8.10. päivällä. Menomatkalla kuljetaan Tallink-Siljan laivalla, paluumatkan laiva on Finnlines.
Jos olet kiinnostunut juoksemaan 25 Mannan joukkueessa, ilmoittaudu sähköpostitse Maria Taanilalle viimeistään ti 15.8. Osoite: maria.taanila(x)gmail.com. Nimesi lisäksi ilmoita ikäsi/sarjasi sekä osuustoive. Myös mahdollisista huoltajapaikoista kiinnostuneet ilmoittautuvat Marialle. (Bussissa ei välttämättä ole ylimääräisiä paikkoja, joten huoltajien mukaan mahtumisesta ei ole varmuutta.)
Ilmoittautuminen tapahtuu näin aikaisin laivamatkojen varaamisen ja joukkueen (tai joukkueiden) kokoonpanon muodostamisen vuoksi. Ilmoittautuminen on sitova. Kaikki matkaan liittyvät tiedustelut voi osoittaa Marialle yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen.
Manna-reissu maksaa KanSun aikuisilta 100 e ja enintään 20-vuotiailta junioreilta 30 e. Hinta sisältää laivamatkan, bussikuljetuksen sekä osallistumismaksun ja SportIdent-leimaustikkujen vuokran. Kaikki ruokailut tulee maksaa itse sekä laivalla että kilpailukeskuksessa.
Lauantaitorilla pidetty KanSun toiminnan esittely sekä siihen liittynyt sprinttisuunnistusharjoitus onnistui. Aurinkoinen kesälauantai siivitti leppoisaa tunnelmaa. Suunnistukseen osallistui reilu 30 suunnistusradan kiertäjää.
Kilometrin mittainen suunnistusrata ja 10 rastia esittelivät samalla kaupungin eri kulmia. Teltalla kävi suunnistukseen osallistuneiden lisäksi paljon suunnistuksesta kiinnostuneita. Sprinttiradan suunnisti vauhdikkaimmin Petri Paukkunen ajalla 4.19.
Torisuunnistukset ratakartta (pdf)
Teksti ja kuvat: Jari Vaara
Lähiviikkoina KanSun kuntosuunnistuksissa on poikkeusaikatauluja.
Sinahmin omatoimirastit ovat käytössä keskiviikkoon 19.7. klo 20:een saakka. Lähtöpaikka on osoitteessa Penkkikeitaantie, Kankaanpää.
Viikon 29 kuntosuunnistusten ohjattu tapahtuma on poikkeuksellisesti vasta perjantai-iltana. Omatoimisuunnistukset ovat käytössä siitä eteenpäin maanantaihin 24.7. saakka. Lähtöpaikka on osoitteessa Loukkalahdentie 69, Kankaanpää.
Keskiviikkona 26.7. pidetään KanSun nuorten harjoituspäivä, johon vanhemmatkin suunnistajat toki voivat osallistua.
Päivän aikana käydään harjoitukset Hämeenkyrön Turkkilassa ja Ikaalisten Luhalahdessa. Välissä ruokaa ja päälle saunaa.
Katso tarkemmat tiedot täältä (päivitetty 20.7.)
Ilmoittaudu Tuomas Väinälle viimeistään su 23.7.
Lauantaina 15.7. Kankaanpään Suunnistajat esittäytyy Toritapahtumassa. KanSulla on teltta, jossa esittelemme suunnistusta ja suunnistukseen liittyviä asioita. Julkaisemme uuden kartan torin ympäriltä. Kartan käsiala on Tuomas Väinän taattua sprinttisuunnistuskarttaa. Tapahtuman aikana on mahdollista suunnistaa uudella kartalla ja tehdä historiaa.
Tapahtuma-aika on 15.7. klo 10.00–13.00.
Torilla tavataan!
Tuhannen osallistujan raja on ylitetty KanSun kuntosuunnistuksissa. Tällä hetkellä kirjattuja osallistumisia on 1029. Luvussa ovat mukana tällä hetkellä menossa olevista Hirvikankaan kuntosuunnistuksista tiistai-illan ohjatun tapahtuman osallistujat mutta ei vielä omatoimisuunnistusten kävijöitä.
Jos Pohjois-Satakunnan kuntosuunnistusviikon 43 osallistumista lisätään tähän lukuun, nousee kuntosuunnistusten osallistujamäärä 1072:een.
Osallistujamäärät ovat varsin samalla tasolla kuin viime vuonna tähän aikaan kesästä.
paikka | omatoimi | ohj. | yht. | |
1 | Soramonttu | 77 | 50 | 127 |
2 | Viidentienristeys | 79 | 130 | 209 |
3 | Yskänlähde | 79 | 117 | 196 |
4 | Jämi | 80 | 57 | 137 |
5 | Kuntoutuskeskus | 42 | 75 | 117 |
6 | Kivistönkulma | 23 | 54 | 77 |
7 | Honkala | 23 | 35 | 58 |
8 | Venesjärvi | 15 | 57 | 72 |
9 | Hirvikangas | – | 36 | 36 |
yhteensä | 418 | 611 | 1029 |
Viestisuunnistus 25 Manna suunnistetaan Ruotsissa Botkyrkan Lidassa 7. lokakuuta. Kuten viestin nimessä on, joukkueeseen tarvitaan 25 suunnistajaa eri ikäluokista. Matka toteutuu vanhan kaavan mukaisesti eli yhteistoiminnassa Nouskin ja KyRan kanssa. Matka Tukholman laivarannasta Lidaan on n. 40 km ja matka kestää tunnin verran. Kankaanpäästä reissuun lähdetään pe 6.10. iltapäivällä. Paluu tapahtuu su 8.10. puolenpäivän maissa.
Laita viikonloppu kalenteriin ja tee päätös osallistumisestasi. Hienoa on, jos KanSusta saadaan ihan oma joukkue liikkeelle. Porvoon Jukolassa oli kansulaisia joukkueissa 38 suunnistajaa. Nopealla laskutoimituksella siitä saadaan hyvin KanSun oma joukkue 25 Mannaan edellyttäen, että ikävaatimukset täyttyvät. Kotikonnuilla oli vielä reserviäkin valmiina. Seuran johtokunta tukee matkaa eri päätöksen mukaisesti.
Maria Taanila tarkentaa matkaa ja viestin vaatimuksia lähiaikoina.
Ole valmiina sitovan ilmoittautumiseen!
Tee päätös ja lähde mukaan linja-autolla ja laivalla!
Logoa klikkaamalla pääset 25 Mannan nettisivuille.
Jukolan ja Venlojen viestit suunnistetaan 17.–18.6. Porvoossa. Tälle sivulle on koottu tärkeitä tietoja kaikille Jukolaan lähteville.
KanSun joukkueet ja omat ohjeet (päivitetty ti 13.6.2023)
– päivitetty joukkueiden kokoonpanot ja bussilistat
– tarkennettu bussin pysähtymispaikkoja
Kilpailuohjeet
(varsinaiseen kilpailutapahtumaan liittyvät ohjeet)
Näin toimitaan -ohjeet
(kilpailukeskuksen toiminnot, pysäköinnit, muonituspalvelut, majoitus, vessat, pesut, oheisohjelmat jne.)
Majoitusalueen kartta
(KanSu Viertolassa ruuduissa V054, V055, V059, V060)
Kilpailumaaston vanhat kartat
(kilpailukeskus Holken-kartan itälaidalla Epoo-/Ebbo-nimien kohdalla)
Suunnistuskoulun kevätjakso päättyi maanantaina 29.5. Liikuntakeskuksen kodalla. Hyvä ja upean aktiivinen porukka oli mukana koko kevään ajan.
Suunnistuskoululaisia ja jo aiemmin suunnistuskoulussa olleita kannustetaan osallistumaan KanSun kuntosuunnistuksiin joko tiistaisin ajanotolla tai omatoimisesti omaan aikaan. C-rata on helppo ja hyvä mahdollisuus harjoitella lisää.
Keskittyen rastilta rastille ja kartta aina oikein päin kulkusuuntaan maastoa ja karttaa havainnoiden. Kiire ei ole ja kannattaa keskittyä kartan ja maaston lukuun sekä rastivälien hyvään toteutukseen.
Lisäharjoituksia on luvassa kesäkuulla seuraavasti:
Muista myös KanSun oma Oravacup-tapahtuma! Siellä, kuten kaikissa Oravacup-tapahtumissa, nuorimmat radat saattajasarjoina. Saattaja saa mennä koko radan lapsen kanssa ja opastaa lasta suunnistuksessa. Yhdessä hyvää tulee!