Seuraava kevätharjoitus Kunkulla

Seuraava kevätharjoitus on valmiina. Paikkana tällä kertaa Kuninkaanlähteen soramontun maasto. Lähtöpaikka retkeilyreitin parkkipaikan läheltä. Karttojen nouto viimeviikkoiseen tapaan koulukeskuksen takaparkkipaikan laidalla olevasta postilaatikosta.

Nyt tarjolla leppoisassa, polkurikkaassa kangasmaastossa kaksi helppoa rataa: 1,98 km ja 4,28 km. Pidempi rata lyhenee kätevästi kilometrillä, kun yhdestä kohdasta hieman oikaisee. Rastit on merkitty maastoon kuitunauhoilla.

Tässäkin harjoituksessa ensisijainen kohderyhmä ovat suunnistuskoululaiset ja muut nuoret, muttei aikuisiakaan pois hätistellä.

Edellistä sprinttikarttaharjoitusta oli vielä muutama jäljellä laatikossa. Sitäkin saa yhä käydä kiertämässä, niin kauan kuin karttoja riittää.

Muista pitää turvaetäisyydet karttalaatikolla ja rasteilla. Jos on ruuhkaa, odottele hetki.

Omatoimiharjoituksia lapsille ja nuorille

Normaalimuotoisen suunnistuskoulun ja kevätharjoitusten järjestäminen ei nyt ole mahdollista. Sen sijaan lähiviikkoina on tarjolla omatoimiharjoituksia. Klikkaa ja katso tarkemmin!

Omatoimiharjoituksia voi käydä kiertämässä valitsemanaan ajankohtana. Harjoitusta tehdessään pitää huolehtia siitä, että riittävä turvaetäisyys toisiin osallistujiin ja muihin alueella liikkuviin ihmisiin säilyy koko ajan. Jos rasteilla tai kartanjakopaikalla on muita, odota, kunnes he ovat lähteneet eteenpäin.

Nämä harjoitukset on ensisijaisesti tarkoitettu suunnistuskouluikäisille ja hieman vanhemmille nuorille. Jukola-ikään ehtineet pitävät luultavasti ratoja liian helppoina ja lyhyinä, mutta kenen tahansa on silti ihan luvallista osallistua harjoituksiin.

Katso tarkempia ohjeita ja päivittyvä kalenteri täältä.

Nyt on hyvä aika moboilla!

Mobo-suunnistus on maksuton ja helppo tapa lähteä suunnistamaan omatoimisesti. Klikkaa ja katso tarkemmin!

Mobo-suunnistus tapahtuu maksuttoman kännykkäsovelluksen avulla. Lisätietoja löydät täältä.

KanSulla on yhteensä neljä Mobo-rataa. Niistä kaksi sijaitsee Kankaanpäässä: toinen liikuntakeskuksessa ja toinen kuntoutuskeskuksen lähimaastoissa. Lisäksi on Mobo-radat Jämillä ja Jämijärven keskustassa.

Muista myös kiintorastiverkostot. Kiintorasteja voi lähteä kiertämään kahdessa hyvin erilaisessa maastossa: Pitkämäessä ja Kuninkaanlähteellä. Kiintorastikarttoja on saatavana mm. puheenjohtaja Pertti Manniselta, yhteystiedot täällä.

Kansalliset peruttu

Kaikki kansalliset suunnistuskilpailut on peruttu 13.5.2020 asti. Myös kansainväliseen kilpailukalenteriin tullut paljon muutoksia. Lisää SSL:n sivuilla.

Jukolan Viesti siirtyy

Yksi maailman suurimmista suunnistuskilpailuista, Jukolan Viesti Rovaniemellä, siirtyy vuodelle 2021. Koronavirus on vaikuttanut lähes kaikkien kevään ja kesän urheilutapahtumien perumisiin ja siirtämisiin. Uusi Napapiiri-Jukolan ajankohta on 19.-20.6.2021. Lisää voit lukea www.jukola.com

SLL tiedottaa

Suomen Suunnistusliiton tiedote koronan vaikutuksista 24.3.2020. Klikkaa otsikkoa.

24.3.2020 klo 14.14

  • Aiemmasta tiedosta poiketen Suunnistusliitto tekee päätökset kilpailukauden jatkon osalta ja tiedottaa päätöksistä nettisivuillaan viimeistään 17.4.2020. Samalla tiedotetaan myös lisäohjeistuksista kuntosuunnistusten osalta.
  • Jos kilpailujärjestäjä haluaa siirtää kilpailun huhti-toukokuulta uuteen ajankohtaan, järjestäjän toivotaan lähettävän siirtotoiveensa tapahtumapäällikkö Petteri Palmille (petteri.palmi(at)suunnistusliitto.fi) viimeistään 30.4.2020. Tällä tavoin siirtoja kyetään koordinoimaan paremmin. Jo ennen huhtikuun loppua saatetaan tehdä siirtoja merkittävimpien kilpailujen osalta. Järjestäjien toivotaan myös harkitsevan kilpailun siirtoa arki-illaksi syksylle.
  • Suunnistuksen SM-keskimatka on siirretty pidettäväksi 30.8.2020.
  • Seuroja muistutetaan noudattamaan huolellisesti valtiovallan antamia rajoituksia ja suosituksia, kun suunnitellaan erilaisia omatoimirastien toteutusratkaisuja.
  • Suunnistusliiton henkilökunta työskentelee tällä hetkellä ohjeiden mukaisesti pääosin etänä, joten materiaalitilauksia ei toistaiseksi postiteta. Tämä koskee myös Hippo-materiaaleja ja on voimassa 12.4.2020 saakka. Mikäli tilanne muuttuu, tiedotamme asiasta. Lisätietoja antaa nuorisopäällikkö Timo Saarinen (timo.saarinen(at)suunnistusliitto.fi).
  • Olympiakomitea on julkaissut oman tiedotteensa, jossa on ohjeita seuroille mm. toimintamaksuista ja kokouksista:
    Seuratoiminta ja koronavirus
    Seurojen ja alueiden on hyvä huomioida kohta, jossa kerrotaan, kuinka mm. sääntömääräisiä kokouksia voidaan järjestää.
  • Suunnistuksen maailmancupin ensimmäinen kierros Sveitsissä 20.-24.5.2020 on siirretty vuodella toukokuuhun 2021.
    Asiasta tarkemmin IOF:n uutisessa.

Tietoa kuntosuunnistuksista

Kuntosuunnistustoimikunta on sopinut, että kuntosuunnistuksen aloitusta valmistaudutaan siirtämään koronaepidemian vuoksi. Suunnitellut ratamestarikoulutustilaisuudet perutaan.

Kiintorastiharjoituskarttoja Pitkämäen ja Kuninkaanlähteen alueelle saa puheenjohtaja Pertti Manniselta maksamalla seuran tilille 5 €:n karttamaksun.

Tiomilaa ei juosta toukokuussa

Perinteistä suurta ruotsalaista Tiomila-suunnistusviestiä ei juosta toukokuussa. Tapahtuma siirretään mahdollisesti loppukesään tai perutaan kokonaan.

Poikkeusolot peruvat lisää suunnistustapahtumia

Koronaviruksesta johtuvat poikkeusolosuhteet estävät yli 10 hengen kokoontumiset ja peruvat lisää kevään suunnistustapahtumia. Suunnistuskoulu ja korttelisuunnistukset (30.3. alkaen) siirretään myöhemmäksi keväälle. Kansainvälisellä tasolla perutaan tai siirretään 31.5. saakka mm WRE-kilpailut, pyöräsuunnistuksen EM-kilpailut, tarkkuussuunnistuksen EM-kilpailut Suomessa ja maailmancupin kisat. Nuorten Leimausleiristä annetaan lisätietoa 15.4. mennessä ja Jukolan Viestin järjestämisestä 17.4. mennessä. Lisätietoja, klikkaa otsikkoa.

17.3.2020 klo 15.45

Suomen hallituksen 16.3.2020 asettamia rajoituksia ja linjauksia tulee noudattaa myös suunnistusseurojen toiminnassa 13.4.2020 saakka.

1. Erityisesti on huolehdittava, ettei asetettua kokoontumisrajoitusta rikota missään suunnistustoiminnassa.
  • Toistaiseksi ohjattuja yhteisharjoituksia ei tulisi järjestää, vaan ohjeistaa harrastajia mahdollisuuksien mukaan omatoimiseen suunnistamiseen yleisiä viranomaisten ohjeita noudattaen.
  • Seurojen ei suositella järjestävän avoimia suunnistusharjoituksia tai kuntosuunnistuksia, joissa karttojen jako tms. on yhdessä paikassa edes rajatulla aikavälillä, jotta annettuja rajoituksia kokoontumisesta ei rikota ja tarpeettomat lähikontaktit vältetään. Mahdollinen karttojen toimitustapa osallistujille tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Myös 13.3.2020 annetun ohjeen asiat on edelleen syytä huomioida.
  • Seuravalmentajien ja -ohjaajien tulee ohjeistaa urheilijoita ja harrastajia omatoimisessa harjoittelussa siten, että kokoontumisrajoituksia ei rikota. Ohjeistuksessa on huomioitava, että mahdollisille kiintorasteille tai ns. taitopankkiharjoituksiin mennään porrastetusti ja toimitaan vastuullisesti lähikontaktit välttäen. Yhteiskyytejä tulee välttää ja ohjeistusta käsihygienian suhteen korostettava.
2. Kansainvälinen kilpailutoiminta

IOF tiedotti tänään muutoksista koskien kansainvälistä kilpailutoimintaa:

  • Kaikki IOF: n päätapahtumat ja arvokilpailut, myös WRE-kilpailut, 31.5.2020 saakka peruutetaan tai siirretään. Tämä vaikuttaa pyöräsuunnistuksen EM-kisoihin (EMTBOC) Portugalissa, tarkkuussuunnistuksen EM-kisoihin (ETOC) Suomessa ja suunnistuksen maailmancupin ensimmäiseen kierrokseen Sveitsissä. IOF on tehnyt yhteistyötä järjestäjien kanssa löytääkseen uusia päivämääriä.
  • Lisäksi World Orienteering Day 2020 -tapahtumat, jotka oli suunniteltu toteutettaviksi 13.-19.5.2020, perutaan.

Koko tiedote:
https://orienteering.sport/cancellation-of-all-iof-events-until-may-31st/

SSL:n valintaohjeita on päivitetty suunnistuksen ja pyöräsuunnistuksen osalta.

3. Ulkomailla olevien suomalaisten urheilijoiden tulee heti ottaa yhteyttä Olympiakomiteaan tai lajiliittoon, kuten Olympiakomitean eilisessä tiedotteessaan ohjeisti.
4. Olympiakomitea on julkaissut oman tiedotteensa, jossa on ohjeita seuroille mm. toimintamaksuista ja kokouksista: Seuratoiminta ja koronavirus
5. Leimaus 2020-leirin ohjeistus seuroille koronavirustilanteeseen liittyen:

Leirijärjestäjät seuraavat tilanteen kehittymistä ja viranomaisten ohjeita. Lisätietoa leirin järjestämiseen liittyen annetaan 15.4.2020 mennessä. Seuroille lähetettyjen osallistumismaksujen ennakkolaskujen eräpäivää siirretään eteenpäin 15.4.2020 asti.

16.3.2020 klo 19.30
Suomen hallituksen linjausten mukaisesti liiton akatemiavalmennuksen (Helsinki, Tampere, Turku) ryhmävalmennus lakkautetaan 13. huhtikuuta asti. Akatemioiden vastuuvalmentajat informoivat huippuryhmiin kuuluvia urheilijoita siitä, miten valmennusta lähiviikkojen aikana toteutetaan.