Tiistaina 28.7. KanSun kuntosuunnistukset pidetään Ruinunkulmalla. Tutuksi tulleeseen tapaan ohjattu kuntosuunnistustilaisuus on tiistai-iltana klo 17.00-18.30. Omatoimisuunnistus on tämän jälkeen mahdollista perjantaihin klo 16:een saakka.
Seuraavalla viikolla tiistaina 4.8. suunnistetaan Jämillä. Tuolloin kuntosuunnistuksissa on mukana 50 alueleiriläistä, sillä Hämeen ja Satakunnan 13-14-vuotiaiden kärki pitää leiriään KanSun isännyydessä 4.-6.8. Jämillä.
Kankaanpään Suunnistajien Nalle-osasto kisaili sateisena keskiviikkoiltana pikamatkalla. Tämän vuoden pikamatka käytiin Niinisalossa Valkiajärven eteläpuolisessa kangasmaastossa. Ratamestari Matti Niemensivu oli laatinut nallemaisen vaativan ja haastavan kahden kilometrin radan. Haastavuutta toi se, että rasteina oli poterot. Nyt piti mennä rastille ja rastiliput näkyivät vasta poteron reunalla.
Nalle-pikakisan tulokset, ikätasoitukset huomioitu: (11 osallistujaa/2,0km): 1) Pentti Hiirijoki 19.47, 2) Esa Lindstedt 21.26, 3) Esa Juura 23.58, 4) Antti Kangasniemi 24.26, 5) Reijo Mäkilä 24.35, 6) Jouko Tuunainen 26.51, Lauri Ahopelto 27.14, 8) Olli Rajala 28.49, 9) Tapani Torpo 48.30, 10) Jussi Maljanen 50.39, 11) Teuvo Kivistö 59.22.
Tapani Torpo ja Jussi Maljanen Pikanallen maalisuoralla.
Mauri Järvisen siunaustilaisuus pidetään hiljaisena lauantaina 15.8.2020 klo 11.30 Kankaanpään siunauskappelissa. Kansulaiset voivat tulla saattamaan Mauria kappeliin. Muistotilaisuus vain lähiomaisten kesken.
Hämeen Oravapolkuviesti (HOV) suunnistetaan iltapäiväkilpailuna sunnuntaina 2.8. Viljakkalan Ansomäessä, Ylöjärvellä. Myös Hämeen ulkopuoliset seurat ovat tervetulleita kilpailuun.
KanSun joukkue suunnistaa kokoonpanolla Venla Raukola, Sanni Kujansuu, Jaakko Aho, Severi Kujansuu ja Rami Tuominen.
Joukkueiden kokoajana ja yhteyshenkilönä toimii Jarkko Raukola, jonka tavoittaa puhelinnumerosta 050 532 4569.
Hämeessä Oravapolkuviesti on erilainen tapahtuma kuin Satakunnassa. HOV:issa kaikki joukkueet juoksevat samassa sarjassa. Joukkue koostuu monenikäisistä junioreista, ja mukana pitää olla sekä tyttöjä että poikia. Viestin aloittavat 14-vuotiaat. Seuraavaksi on kaksi rastireittiosuutta, sitten tukireitti. Ankkuriosuudella juoksevat 16-vuotiaat. HOV on tosi kiva ja vauhdikas kilpailu, ja Ansomäen maasto sopii siihen oikein hienosti.
Kankaanpään Suunnistajien pitkäaikainen seuratyöntekijä Mauri Järvinen menehtyi maanantai-iltana 20.7. vaikean sairauden uuvuttamana.
Mauri teki vuosikymmenien aikana mittaamattoman suuren työn kankaanpääläisten maastojen kartoittajana sekä KanSun kuntosuunnistus- ja kilpailukarttojen toteuttajana. Mauri vastasi kuntosuunnistusten ratojen piirtämisestä sekä ohjeisti jämäkällä otteellaan kuntosuunnistusten ratamestaritoimintaa. Maurin viimeisiksi karttatöiksi jäivät muutamien alkukauden kuntosuunnistustapahtumien karttojen valmistamiset.
Kankaanpään Suunnistajat ottaa osaa Maurin läheisten suruun.
Neljän seuran yhteinen nuorten suunnistusleiri pidettiin tänä kesänä Ikaalisten Vahossa 19.-21.7. Kankaanpään Suunnistajien lisäksi osallistujia oli Ikaalisten Nousevasta-Voimasta, Kyrös-Rastista ja Länsi-Lavian Loiskeesta.
Nuoremmat leiriläiset viettivät leirillä vuorokauden verran. Vanhempi porukka jatkoi siitä vielä toisen vuorokauden. Isoimmillaan leirin vahvuus oli noin 45 leiriläistä, ohjaajat mukaan lukien lähes 60 ihmistä.
Nuoremmat osallistujat aloittivat sunnuntaina leirinsä Luhalahden koulun pihapiirissä ja lähiympäristössä pidetyllä harjoituksella. Kokeneempien ohjelmassa oli pariharjoitus Antilanvuoren avokalliorinteillä. Illalla leiriväki käveli muutaman sadan metrin päähän majoituspaikkana toimineelta Vahon koululta paistamaan makkaraa Vahonkosken idyllisissä maisemissa.
Maanantain aamupäivän rastinottoharjoitus oli laadittu kaikille Väinänvuorelle. Samalla alueella oli monenmittaisia ratoja, vaikeampia ja helpompia. Iltapäivällä vuorossa oli neliosuuksinen viesti Konsonmäessä. Viesti käytiin neliosuuksisena niin, että joukkueen molemmat viestinviejät juoksivat kaksi osuutta. Kun pienemmät leiriläiset olivat lähteneet kotiin, vuorossa oli melontasuunnistus Särkijärvellä.
Tiistaina käytiin kaksi vaativaa harjoitusta, joista ensimmäinen suunnistettiin Särkijärven eteläpuolisessa maastossa, jälkimmäinen puolestaan jo viestissä osittain tutuksi tulleessa Konsonmäessä. Tämä viimeinen harjoitus käytiin rogaining-tyyppisenä kilpailuna.
Vahon koulu on Ikaalisten Nousevan-Voiman ja Kyrös-Rastin legendaarinen leiripaikka 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin. Nyt vanhaan paikkaan palattiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen. Koulu lopetti toimintansa vuonna 1998, jolloin siellä pääsi ensimmäiseltä luokalta suunnistuksenkin hyvin taitava nykyinen huippuhiihtäjä Krista Pärmäkoski, tuolloin tietysti sukunimeltään Lähteenmäki. Ala-asteensa hän puolestaan kävi loppuun Luhalahden koulussa, jonka ympäristössä nuoremmat leiriläiset kävivät ensimmäisen harjoituksensa.
Runsaasti kuvia ja muun muassa mallipalat kaikista harjoituskartoista leiriltä löydät täältä.
KanSun kuntosuunnistukset ovat viikolla 29 Keitaanrannassa ja viikolla 30 Hirvikankaalla.
Kuntosuunnistukset jatkuvat jo tutuksi tulleessa muodossa: Tiistaisin on ohjattu kuntosuunnistustapahtuma klo 17.00-18.30. Tämän jälkeen radat ovat käytettävissä omatoimisuunnistuksena perjantaihin klo 16:een saakka.
Kahvituspalvelua ei toistaiseksi järjestetä.
Katso KanSun kuntosuunnistusten tarkemmat ohjeet täältä.
Kyrös-Rasti pitää ensi maanantaina 13.7. pyöräsuunnistuksen harjoitupäivän Jämillä. Kansulaisiakin mahtuu mukaan! Erityisesti sopii aloitteleville nuorille.
Pyöräsuunnistusleiripäivä Jämillä ma 13.7.2020 Nouskin kansallisten pyöräsuunnistuskisojen radoilla.
Kokoontuminen Porin Seudun Hiihtäjien majalle klo 9.30. Varusteiden tarkistus ja siirtyminen lähtöpaikalle.
Ensimmäinen harjoitus alkaa klo 10.00.
Harjoituksen jälkeen ruokailu, pesu /sauna ja sään salliessa voi käydä uimassa.
Toinen harjoitus alkaa klo 14.00.
Harjoituksen jälkeen pesumahdollisuus ja majapaikan siivous. Leiri on ohi viimeistään klo 17.00.
Varusteet: maastopyörä, karttateline jos löytyy (seuralla on muutamia lainatelineitä), pyöräkypärä, vaihtovaatteet.
Leirin hinta on 10 € sisältäen harjoitukset ja ruokailun. Harjoitukset sopivat noin 10-vuotiaasta ylöspäin. Tervetuloa vaikka koko perheen voimin!
Ilmoittautumiset Elisalle perjantaihin 10.7. mennessä (elisa.tuomisto@gmail.com / 050 338 7793)
KanSun kuntorastit ovat tällä viikolla Kivistönkulman kartalla Santaskylässä. Tarjolla on jotain harvinaista: kartan käyräväli on 1,25 metriä! Kovin suuria korkeuseroja ei siis ole tiedossa…
Ohjattu kuntosuunnistustapahtuma on tiistaina 7.7. klo 17.00-18.30. Opastus tieltä 44 Siikaisten ja Santaskylän risteyksestä. Omatoimisuunnistus on mahdollista perjantihin 10.7. klo 16:een saakka. Karttoja lähtöpaikalla postilaatikossa.
Siikaisissa on tarjolla vaativa 6,1 km rata Porrasnevan maastossa. On myös B-rata ja omavalintamahdollisuus. Lähtöpaikka Lauttijärventieltä (Moottoriradan risteys).
Syksyn SM-kisoja varten Pohjois-Satakunnassa heinäkuun alussa leireilevä FSO juoksee radan SM-harjoituksena. Rasteilla on liput, joissa koodi. Lähtöpaikalla kuntosuunnistuslaatikko.
Rastit paikoillaan ensi sunnuntaihin 12.7. saakka.