Suunnistusoppia suunnistuskoulusta

Tule oppimaan suunnistusta Hippo-suunnistuskouluun! Suunnistuskoulu sopii lajista kiinnostuneille ja jo lajiin tutustuneille lapsille. Aiemmin käyneille suunnistuskoulu on hyvää kertausta, ja harjoitukset syventävät suunnistuksen taitoja. Suunnistuskoulussa harjoitellaan suunnistuksen perustaitoja ja liikutaan monipuolisesti erilaisten harjoitteiden avulla.

Suunnistuskoulu kokoontuu keväällä seitsemän kertaa. Ensimmäinen kerta on maanantaina 22.4. Paikkana on Keskustan koulu Kankaanpäässä, Karjalankatu 7. Oppitunnit ja harjoitteet antavat hyvät perusteet suunnistuksen aloittamiseen. Ensimmäisellä kerralla päästään heti aiheeseen ja saat tietoa, mitä suunnistus on.

Suunnistuskoulussa sinulle jaetaan materiaalia ja riittää, että sinulla on mukana ulkoiluvaatteet sekä reipasta innostuneisuutta. Vanhemmat ja huoltajat saavat olla mukana toiminnassa. Heille on varattu suunnistuskoulun edetessä pieniä tehtäviä, ja samalla he pääsevät myös mukaan suunnistuksen hienoon maailmaan.

Suunnistuskoulussa on pieni toimintamaksu 30 € / lapsi. Toimintamaksu sisältää:

  • suunnistuskoulun opetuksen ja jaettavan materiaalin
  • harjoitukset
  • maksuttoman osallistumisen kuntosuunnistuksiin ja kilpailuihin
  • lisenssin eli kilpailuluvan
  • opastuksen suunnistuksen eri toimintoihin

Lisäksi aktiivisuudesta ja osallistumisista jaetaan tunnustuksia.

Vappuna 1.5. keskiviikkona alkavat Kankaanpään Suunnistajien kuntosuunnistukset Viidentienristeyksessä. Suunnistuskoulu kokoontuu laavulla, ja silloin on RR- ja TR-harjoitukset sekä laavulla tarjolla muutakin mukavaa.

Suunnistuskoulu päättyy maanantaina 27.5. liikuntakeskuksen maastossa. Suunnistuskoulun jälkeen on kesäkuussa vielä kolme suunnistusharjoitusta ja elokuussa jatketaan.

Vanhemmille pidetään kevään aikana oma oppitunti suunnistuksesta ja lasten toiminnasta suunnistustapahtumissa.

Suunnistuskoulu on avoin kaikille, niin kankaanpääläisille ja kuin naapurikuntalaisille. Tule mukaan oppimaan ja mukaan mukavaan toimintaan ja porukkaan!

Lisätietoja:

Pertti Manninen, pertti.manninen(at)dnainternet.net, p. 040 590 4362
Jari Vaara, jari.vaara(at)dnainternet.net, p. 0400 589 391

Kuntosuunnistusten osallistujamäärät tutulla tasolla

Elokuun loppuessa ja 18:n tapahtumakerran jälkeen kuntosuunnistusten osallistujamäärät ovat hyvin samalla tasolla kuin parina edellisenä kesänä. Tässä pienimuotoinen tilasto.

vuositiistai-iltaomatoimiyhteensä
202510625931655
202410085671575
202310276681695

Kuntosuunnistukset jatkuvat lokakuulle asti. Ohjatut tapahtumat ovat nyt syksyllä tiistaisin klo 16.30–19.15. Omatoimisuunnistukset jatkuvat seuraavaan sunnuntaihin asti.

Kunkin viikon tapahtumapaikka selviää KanSun kuntosuunnistussivulta.

Onnistunut am-sprintti, KanSulle useita mitaleita

KanSu järjesti Satakunnan avoimen aluemestaruussprintin Kankaanpään keskustassa keskiviikkona 3.9. Kilpailukeskus sijaitsi liikuntakeskuksessa. Radat lähtivät Purasen partureiden nurkalta, ja kilpailumaasto rajautui liikuntakeskuksen lisäksi Jämintiehen, Kappelikatuun ja Tapalankatuun. Maali sijaitsi urheilukentän maalilinjalla.

Kilpailuun ilmoittautui 134 kilpailijaa, minkä lisäksi kuntosarjoihin osallistui 9 suunnistajaa.

Runsasrastiset radat keräsivät osallistujilta kiitosta, ja muutenkin järjestelyt onnistuivat hyvin.

Isäntäseura saavutti kilpailussa myös menestystä. Aluemestareiksi suunnistivat Severi Kujansuu, Eino Pälä, Siiri Laino ja Elsa Hietaoja. Am-hopeaa ottivat Jouko Huuhka, Paavo Salomaa, Timi Knuutila, Elsi Knuutila, Emma Korpilammi ja Kerttu Penttilä sekä am-pronssia Miikka Kotta, Santeri Lahti ja Susanna Salokangas. Yhteensä lähtöviivalla nähtiin 19 kansulaista.

Tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta. Runsaasti valokuvia on nähtävillä KanSun kuvagalleriassa.

Junnujen kauden päätösreissu Turun seudulle 27.–28.9.

Juniorisuunnistajien kausi huipentuu syyskuun lopulla Varsinais-Suomessa, jossa suunnistetaan Nuorisoviesti Turussa ja Oravatonni Mynämäessä.

Lauantain Nuorisoviestiin on KanSulta ilmoitettu jo yksi joukkue. Kaikille halukkaille pyritään järjestämään joukkue yhteistyössä Nouskin ja KyRan kanssa, tarvittaessa myös Satakunnan suunnistusseurojen. Joukkueisiin tarvitaan eri-ikäisiä junnuja aina 16-sarjalaisiin asti.

Lauantaina Nuorisoviestin jälkeen Hese-ruokailu ja uinti Turun Caribiassa. Majoittuminen Nousiaisten nuorisoseurantalolla, jossa tarjolla ilta- ja aamupala, lattiamajoitus.

Reissuun ei tänä vuonna järjestetä yhteiskuljetusta, jolloin sunnuntain Oravatonni-kisan jälkeen jokainen autokunta pääsee lähtemään kotimatkalle oman aikataulunsa mukaan.

Molempiin kilpailuihin kilpailija tarvitsee lisenssin, joka ainakin suunnistuskoululaisille on jo ostettu seuran toimesta. KanSu kustantaa mukaan lähtevien juniorien matkan, huoltajien omavastuu 25 €.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Annikalle (WhatsAppissä tai sähköpostitse annikahepokorpi(a)hotmail.com). Ilmoittaudu mukaan viimeistään to 18.9.

Kuntosuunnistukset syysaikatauluun

Syyskuun myötä KanSun kuntosuunnistukset siirtyvät syysaikatauluun: metsään pääsee klo 16.30 alkaen ja tapahtuma päättyy klo 19.15.

Syyskuun ensimmäiset kuntosuunnistukset ovat Taulunkylässä ti 2.9. ja seuraavan Vihteljärven Metsästysseuran ampumaradalla ti 9.9. Näillä molemmilla kerroilla järjestetään tavallisten kuntosuunnistusten lisäksi yösuunnistusmahdollisuus klo 20.30–22.30.

Monen sortin sprinttiä ja yösuunnistusta syyskuussa

Syyskuun aikana voi Kankaanpäässä ja kohtuuetäisyydellä päästä sekä sprinttaamaan että yösuunnistamaan monella tapaa ja monessa paikassa.

KanSun kuntosuunnistuksissa on yösuunnistusmahdollisuus kahdesti: ti 2.9. Taulunkylän kangasmaastoissa ja ti 9.9. Vihteljärven Metsästysseuran majalla, josta suunnistetaan kankaan lisäksi myös Paulakallion avokallioilla ja soilla. Heti perään pe 12.9. suunnistetaan Satakunnan am-yö Kokemäellä, jossa juostaan runsaspolkuisella mäntykankaalla. Sarjoja kisassa on 12-vuotiaista 85-vuotiaisiin.

Sprinttisuunnistusta puolestaan on tarjolla Kankaanpäässä ke 3.9., jolloin Satakunnan am-sprintin kilpailukeskuksena toimii Kankaanpään liikuntakeskus ja rasteja etsitään aivan kaupungin keskustassa. Sarjat 8–85-vuotiaille. Nuoret voivat osallistua Kyrös-Rastin järjestämään Kompassi Cupin parisprinttiviestiin Hämeenkyrössä ti 9.9. Loppukuusta 20.9. voi sitten jatkaa kovemmalla tasolla, sillä SM-sprintti suunnistetaan Tampereella. Sielläkin maasto sijaitsee keskustassa, mm. Ratinanniemellä.

Siikaisissakin kuntosuunnistetaan

KanSun kuntosuunnistukset jatkuvat lokakuun alkupuolelle viikoittain. Jos KanSun maastot alkavat tuntua turhan tutuilta, omatoimisuunnistusmahdollisuus on myös Siikaisissa.

Elokuun aikana suunnistetaan vielä Porrasnevan, Vuorijärven ja Eteläpään maastoissa, joissa kussakin rastit ovat paikoillaan viikon verran. Kartta otetaan lähtöpaikalla sijaitsevasta postilaatikosta.

Tarkempia ohjeita löydät Siikaisten Sisun sivuilta.

KanSukka ilmestyy jälleen syksyllä

KanSun seuralehti KanSukka ilmestyy jälleen syksyllä. Lehti julkaistaan syyskokouksen yhteydessä pidettävässä palkitsemistilaisuudessa.

Jos sinulla on tarjota materiaalia lehteen, ota yhteyttä Tuomas Väinään: 050 323 3748 tai tuomas.vaina(x)gmail.com tai Facebook. Tuo materiaali voi olla tekstiä, valokuvia, piirroksia, karttoja tms.

Ja vaikka itselläsi ei valmista materiaalia olisikaan, vastaan otetaan myös ideoita juttujen aiheiksi.

Jo nyt tiedossa on monenlaista asiaa menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Anna oma panoksesi lehden sivuille, niin vielä värikkäämmäksi muuttuu.

Suunnistuskoulun ja nuorten syyskausi alkaa

Maanantaiharjoitukset alkavat tulevana maanantaina 11.8. Paikkana Hämeenkangas tutka-aseman lähistöllä. Opastus Pansiantien ja Kuninkaanlähteen risteyksestä rastilipuin. Ennen Ampumahiihtostadionnin risteystä käännytään kohti Viidentienristeystä, tienvarsipaikoitus. Maastoon klo 17.30–18.30. Harjoituksina RR- ja TR-rata sekä suora rata.

Myös syyskauden Oravacup alkaa keskiviikkona 13.8. Vallan Suunnan osakisalla, ValSu, Harjavalta. Tähän ensimmäiseen on yhteiskuljetus, joka lähtee klo 16.30 linja-autoaseman yläparkkipaikalta. Ilmoittaudu Satakunnan Suunnistuksen sivuilla ilmoittautumisjärjestelmän kautta ja lähde mukaan nauttimaan kisatunnelmasta. Kuusi kansulaista on jo ilmoittautunut.

Luen tarkemmin syyskauden ohjelmasta.

Ilmoittaudu 25 Mannaan

25 Manna -viesti suunnistetaan Ruotsissa 11. lokakuuta. Kilpailupaikkana on tällä kertaa Uplannin Väsby Tukholman pohjoispuolella. Kuten viestin nimi kertoo, joukkueeseen tarvitaan 25 suunnistajaa eri ikäluokista: naisia ja miehiä, junioreita, pääsarjalaisia ja veteraaneja. Matka toteutetaan vanhan kaavan mukaisesti eli yhteistoiminnassa Nouskin ja KyRan kanssa. Kankaanpäästä reissuun lähdetään pe 10.10. puolen päivän aikoihin. Paluu tapahtuu su 12.10. päivällä. Menomatkalla kuljetaan Tallink-Siljan laivalla, paluumatkan laiva on Finnlines.

Jos olet kiinnostunut juoksemaan 25 Mannan joukkueessa, ilmoittaudu sähköpostitse Maria Taanilalle viimeistään pe 15.8. Osoite: maria.taanila(x)gmail.com. Nimesi lisäksi ilmoita syntymäaikasi/sarjasi sekä osuustoive. Myös huoltaja- ja kannustajapaikoista kiinnostuneet ilmoittautuvat Marialle. Varauksessa etusijalla ovat joukkueessa suunnistavat, mutta mahdolliset ylijäämäpaikat voidaan jakaa ”turisteille”.

Ilmoittautuminen tapahtuu näin aikaisin laivamatkojen varaamisen ja joukkueen (tai joukkueiden) kokoonpanon muodostamisen vuoksi. Ilmoittautuminen on sitova. Kaikki matkaan liittyvät tiedustelut voi osoittaa Marialle yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Matkan hinta on aikuisilta 110 e ja nuorilta (20-vuotiaat ja nuoremmat) 40 e. Hinta sisältää laivamatkan, bussikuljetuksen sekä osallistumismaksun ja SportIdent-leimaustikkujen vuokran. Kaikki ruokailut tulee maksaa itse sekä laivalla että kilpailukeskuksessa. (Hinnat päivitetty 11.8.)

Tarkempi aikataulu ja muut ohjeet (mukaan lukien tiedot omavastuun maksamisesta) toimitetaan ilmoittautuneille sähköpostitse. Mahdollisista yhteisistä ruokailutilauksista tiedustellaan samoin sähköpostilla ilmoittautuneilta.

25 Mannan nettisivut.

Suora linkki suomenkieliseen kilpailukutsuun.

Kansulaisia viime vuoden 25 Mannassa.

Nuorten kesän ja syksyn ohjelma julkaistu

Nuorten toiminta aktivoituu heinäkuun lomailuiden jälkeen jälleen elokuussa. Silloin ohjelmaan palaavat maanantaiharjoitukset viitenä maanantaina sekä Oravacupin osakisat neljänä keskiviikkona. KanSun järjestämä Satakunnan am-sprintti suunnistetaan Kankaanpäässä ke 3.9. Ja tietysti KanSun kuntosuunnistukset pyörivät joka tiistai lokakuulle saakka.

Pääset katsomaan loppukesän ja syksyn ohjelman tästä.

Syksy on myös isojen kilpailuiden aikaa. Elokuussa suunnistetaan Nuorten Jukola Jämsässä sekä Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut Salossa. Syyskuun lopulla käydään Turun suunnalla Nuorisoviestissä ja Oravatonnissa. Lokakuussa vuorossa on 25 manna -viesti Ruotsissa.