Pitkän matkan SM-suunnistusten järjestelyt etenevät suunnitellulla tavalla, ja nyt kolme kuukautta ennen kilpailuita kaikki näyttää olevan kohdallaan.
Maanantaina 8.6. olleessa järjestelytoimikunnan kokouksessa todettiin muun muassa, että kartat ovat valmiina, radat muutamia viimeistelyitä vaille suunniteltuina ja rastipukeistakin iso osa jo maastoon rakennettuina.
Pienen epävarmuustekijän kilpailuiden osalta aiheuttavat koronarajoitukset ja niiden muuttuminen kesän ja alkusyksyn aikana. Ratasuunnitteluun tämä vaikuttaa vain vähän, mutta lähes kaikilla muilla järjestelyiden osa-alueilla koronan vuoksi on tehty varasuunnitelmia. Järjestäjät seuraavat viranomaisten päätöksiä ja Suunnistusliiton ohjeita sekä ovat valmiita muokauttamaan esimerkiksi kilpailukeskuksen ravintolapalveluita ja saniteettihuoltoa uusien ohjeiden mukaisesti.
Siikaisten SM-kisoissa suunnistajat ja kilpailukeskus viedään parhaiden maastonosien viereen, minkä johdosta radat ovat täyttä suunnistusta viimeisille rasteille saakka. Järjestäjien näkökulmasta tämä luo haasteen: kilpailukeskuksessa on varsin vähän valmiita tiloja tai rakenteita, joita voitaisiin hyödyntää. Idyllisellä paikalla kilpailukeskus toki on.
– Kahden tuhannen kilpailijan tapahtuman rakentaminen tyhjästä syrjäiseen paikkaan on
mielenkiintoinen ponnistus jo ihan ilman poikkeustilaakin. Ihailen kilpailuorganisaatiomme
jäsenten joustavaa ajattelua, tarmoa ja yhteistyökykyä ratkaisujen löytämiseksi, toteaa kilpailunjohtaja Hanna Kallio.
– Kilpailuihin on kolmisen kuukautta aikaa. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Nyt on aika laittaa suunnitelmamme toteen. Tästä tulee hieno tapahtuma!
Tuomas Väinä
Suunnistuskoulu jatkuu
Hippo-suunnistuskoulu jatkuu to 11.6. klo 18.00 Viidentienristeyksen laavulla Hämeenkankaalla (Kivistökankaantie 392).
Varustus sään mukainen, ollaan kuivalla kankaalla. Juomapullo, Hippo-kirja, kynä, kumi ja täytetty yhteystietolomake mukaan. Myös kokeneemmille nuorille tarjolla hyvät RR- ja TR-harkat.
Kuntosuunnistukset Sinahmin kartalla
Tällä viikolla (viikko 24) KanSun kuntosuunnistukset ovat Venesjärvellä Sinahmin kartalla. Navigointiosoite on Luomajärventie 73. Rasteille pääsee tiistaista perjantaihin. Katso lisää täältä.
Muitakin kuntosuunnistuksia on lähialueella tarjolla:
Honkajoen Seudun Urheilijoiden kuntosuunnistukset Rynkämajalla ainakin torstaihin 11.6. saakka.
– Katso lisää (mm. ajo-ohjeet) täältä.
– Samalta sivulta voit tulostaa myös HSU:n aiempien kuntosuunnistusten karttoja.
Siikaisten Sisun kuntosuunnistukset torstaista sunnuntaihin Lauttijärvellä.
– Opastus osoitteesta Lauttijärventie 760.
– Katso lisää täältä.
KanSun kevätkokous ke 10.6.
Kankaanpään Suunnistajien kevätkokous pidetään keskiviikkona 10.6. klo 19.00 Ravintola Face Lumiaisessa, Torikatu 13.
Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu.
Muista ilmoittautua Orava-cupiin
Satakunnan Orava-cupin ensimmäinen osakilpailu on Ulvilassa ke 10.6. Siihen pitää ilmoittautua viimeistään su 7.6.
Kisasivu, jolta pääsee ilmoittautumisjärjestelmään.
Kilpailukutsu.
KanSun oma Oraca-cupin osakilpailun on Hämeenkankaalla viikkoa myöhemmin ke 17.6. Siihen pitää ilmoittautua viimeistään la 13.6. Kisasivut täällä.

Kyrös-Rastin junnukisa su 14.6.
Kyrös-Rasti järjestää Hämeenkyrössä junnukisan sunnuntaina 14.6. Kisapaikalle ajaa Kankaanpäästä alle tunnissa.
Tapahtumassa on sarjat 8-vuotiaista 20-vuotiaisiin sekä aikuisille kuntosarjat. Nuorimmille osallistujille tarjolla on myös saattajasarjat.
Ilmoittautuminen joko Irmassa (lisenssin maksaneet) tai sähköpostitse (lisenssittömät) viimeistään keskiviikkona 10.6.
Katso tarkemmin KyRan sivuilta.
Pyöräsuunnistusopastusta aloittelijoille la 6.6.
Kankaanpään Suunnistajat järjestää pyöräsuunnistuksen opetusta muille seuroille, ja myös KanSun omat pyöräsuunnistuksesta kiinnostuneet voivat tulla mukaan. Ensisijaisesti tilaisuudet on tarkoitettu junioreille, mutta kyllä aikuisetkin mahtuvat mukaan oppia saamaan.
Ensimmäinen luento + harjoitus pidetään lauantaina 6.6 klo 12.00 Kankaanpäässä. Paikkana Kuninkaanlähteen Kuninkaankartano, os. Kuninkaanlähteentie 392, Kankaanpää. Luennon jälkeen harjoitus Kuninkaankartanolta käsin. Mukaan tarvitset maastopyörän, juomapullon ja karttatelineen. Lisäksi kypärä on pakollinen varuste. (Muutamia karttatelineitä on lainattavana, mutta niitä on niukasti, joten jos jostain sellaisen itsellesi saat, ota ihmeessä mukaan.)
Tervetuloa mukaan kokeilemaan kaikki pyöräsuunnistuksesta kiinnostuneet, yli 10-vuotiaat. Ilmoittaudu mukaan viimeistään torstaina 4.6., jotta karttoja osataan tehdä riittävästi. Lisätietoja Pekka Niemensivulta (040 550 7161) ja Pertti Manniselta (040 590 4362).
KanSun kuntosuunnistukset Leppäruhkassa
Tällä viikolla (viikko 23) KanSun kuntosuunnistukset ovat Leppäruhkassa. Navigointiosoitetta käyttävien kannattaa naputella paikaksi Ruhkatie 92, 38750 Kankaanpää. Rasteille voi lähteä tiistaista perjantaihin. Katso kuntosuunnistusten muut ohjeet täältä.
Myös muita suunnistusmahdollisuuksia on lähiseudulla tarjolla. Huomaa ainakin seuraavat:
SM-kisojen harjoitusradat Matovuoressa ja Sinahmissa
– SM-pitkien harjoitukset ovat myös oman seuran suunnistajien käytässä. Katso täältä.
Muiden seurojen omatoimikuntosuunnistuksia
– Siikaisten Sisun kuntosuunnistukset ovat torstaista sunnuntaihin Vehkalassa. Katso täältä.
– Nouskin Sata-Häme-rastit ovat maanantaista sunnuntaihin Luhalahdessa. Katso täältä.
— Myös Luhalahden seudun muita harjoitusratoja yhä tulostettavissa ja käytössä.
– Suunta-Seppojen Tyrvis-rastit ovat torstaista sunnuntaihin Lantulassa. Katso täällä.
Rastikarhujen maanantairastit
– Porissa alkavat jo normaalit kuntosuunnistukset, ma 1.6. Preiviikissä. Katso täältä.
Kankaanpään Orava-cupin kutsu julkaistu
KanSu järjestää Orava-cupin osakilpailun Hämeenkankaalla keskiviikkona 17.6. Kilpailukutsu on julkaistu kisasivuilla.
Järjestelytehtäviin tarvitaan väkeä. Olethan yhteydessä kilpailunjohtajaan, jos sinua ei hoksata muuten pyytää hommiin.