Uusia majoituskohteita lisätty

SM-kisojen majoitussivuilla on julkaistu uusia majoituskohteita, ja valikoima täydentyy myös jatkossa. Tarjolla on Siikaisista ja lähikunnista sekä majoitusyritysten palveluita että yksityisten omistamia mökkejä, omakotitaloja ym.

Katso majoituksesta tarkemmin täältä.

SM-organisaatio katsasti kilpailukeskusta

Pitkän matkan SM-kisojen järjestäjät tutustuivat tulevaan kilpailukeskukseen kesäkuun viimeisenä päivänä. Luonnonkauniilla paikalla Vuorijärven rannalla sijaitsevassa keskuksessa kaikki toiminnot saadaan sijoitettua lähelle toisiaan, ja radat ovat loppuun asti täyttä suunnistusta.

Jo tässä vaiheessa järjestäjät haluavat kiittää kilpailukeskuksen isäntäväkeä sekä kilpailumaaston maanomistajia hyvästä yhteistyöstä!

Kilpailukeskuksen peltoja viljelevä Timo Vuorela, ratamestari Raimo Hannukainen ja kilpailunjohtajan apulainen Pertti Manninen tarkastelemassa maaliintulojärjestelyjä.
Jotain tärkeää lienee ratavalvoja Seppo Sipilän osoittamassa kohdassa. Syyskuussa sitten selviää, mitä tähän pellonreunaan sijoitetaan.

Kuvat: Jari Vaara.

Maastokuvia Vuorijärveltä

SM-kisasivuilla on julkaistu valokuvia tulevista SM-kisamaastoista Siikaisten Vuorijärveltä.

Vielä isomman kuvapaketin näet KanSun kuvagalleriasta, jossa näytillä on noin 150 maastokuvaa ratamestarin kierrokselta.

Katso täältä.

Tarjoa majoitusta SM-suunnistajille!

SM-suunnistuksiin saapuu kilpailijoita kaikkialta Suomesta ja jonkin verran ulkomailtakin. Pitkämatkalaiset tarvitsevat majoitusta kilpailuviikonloppuna. Pääasiassa majoitustarve keskittyy lauantain ja sunnuntain väliseen yöhön 12.-13.9. Jonkin verran kysyntää on myös perjantain ja lauantain väliselle yölle 11.-12.9. Yksittäisiä majoittujia voi olla pidemmäksikin ajaksi.

Jos sinulla on kohtuullisella etäisyydellä Siikaisten Vuorijärveltä kohde, johon suunnistajat voisivat majoittua, ota yhteyttä SM-kilpailun tiedottajaan Tuomas Väinään: tuomas.vaina(a)kankaanpaa.fi, 050 323 3748. Yksityisten majoituskohteiden ilmoitusten julkaiseminen on maksutonta. Majoitusyritysten kanssa mahdollisesta korvauksesta sovitaan erikseen tapauskohtaisesti.

Esimerkiksi kesämökit, kisaviikonloppuna vapaana olevat omakotitalot sekä yhdistysten kiinteistöt (muun muassa metsästysmajat) ovat yleensä herättäneet kiinnostusta isojen suunnistustapahtumien yhteydessä, koska niihin voi majoittua esimerkiksi perheen voimin tai koko seuran porukalla.

Julkaisemme majoituskohteiden tietoja SM-suunnistusten Internet-sivuilla. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi majoituskohteen nimi ja sijainti sekä yhteystiedot. Myös varustelutaso ja nukkumapaikkojen lukumäärä ovat tarpeellisia tietoja.

Sopimus majoituksesta tehdään suoraan kohteen omistajan ja majoittujan välillä. SM-suunnistusten järjestäjät eivät ole sopimuksessa osapuolena mukana vaan toimivat ainoastaan tiedonvälittäjinä. Kysyntää on mahdotonta ennakoida tarkasti, joten järjestäjät eivät voi taata, että kohteelle välttämättä löytyy vuokraajaa.

SM-kisojen majoitussivulle pääset tästä.

SM-järjestelyt etenevät

Pitkän matkan SM-suunnistusten järjestelyt etenevät suunnitellulla tavalla, ja nyt kolme kuukautta ennen kilpailuita kaikki näyttää olevan kohdallaan.

Maanantaina 8.6. olleessa järjestelytoimikunnan kokouksessa todettiin muun muassa, että kartat ovat valmiina, radat muutamia viimeistelyitä vaille suunniteltuina ja rastipukeistakin iso osa jo maastoon rakennettuina.

Pienen epävarmuustekijän kilpailuiden osalta aiheuttavat koronarajoitukset ja niiden muuttuminen kesän ja alkusyksyn aikana. Ratasuunnitteluun tämä vaikuttaa vain vähän, mutta lähes kaikilla muilla järjestelyiden osa-alueilla koronan vuoksi on tehty varasuunnitelmia. Järjestäjät seuraavat viranomaisten päätöksiä ja Suunnistusliiton ohjeita sekä ovat valmiita muokauttamaan esimerkiksi kilpailukeskuksen ravintolapalveluita ja saniteettihuoltoa uusien ohjeiden mukaisesti.

Siikaisten SM-kisoissa suunnistajat ja kilpailukeskus viedään parhaiden maastonosien viereen, minkä johdosta radat ovat täyttä suunnistusta viimeisille rasteille saakka. Järjestäjien näkökulmasta tämä luo haasteen: kilpailukeskuksessa on varsin vähän valmiita tiloja tai rakenteita, joita voitaisiin hyödyntää. Idyllisellä paikalla kilpailukeskus toki on.

– Kahden tuhannen kilpailijan tapahtuman rakentaminen tyhjästä syrjäiseen paikkaan on
mielenkiintoinen ponnistus jo ihan ilman poikkeustilaakin. Ihailen kilpailuorganisaatiomme
jäsenten joustavaa ajattelua, tarmoa ja yhteistyökykyä ratkaisujen löytämiseksi, toteaa kilpailunjohtaja Hanna Kallio.

– Kilpailuihin on kolmisen kuukautta aikaa. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Nyt on aika laittaa suunnitelmamme toteen. Tästä tulee hieno tapahtuma!

Ilmoittaudu SM-talkoisiin

Kankaanpään Suunnistajien ja Siikaisten Sisun syyskuussa järjestämiin pitkän matkan SM-kilpailuihin tarvitaan paljon toimitsijoita eri tehtäviin. Kisajärjestelyissä on monia osa-alueita, joilla tehtävistä selviää oikein hyvin ilman suunnistusmaailman tuntemustakin. Suurin talkoolaisarmeija tarvitaan kisaviikonloppuna 12.-13.9., mutta erilaisia valmistelytöitä tehdään jo etukäteen sekä kilpailukeskuksessa että muualla.

Jos olisit valmis tuomaan oman työpanoksesi SM-projektin hyväksi, käy ilmoittamassa tietosi täällä.

Talkooväkeä tarvitaan esimerkiksi seuraavilla tehtäväalueilla: Kilpailun toteutus (lähdön ja maalin työtehtävät, juomapaikat, maastovalvonta), liikenteenohjaus ja pysäköinti, ravintolapalvelut, ensiapu, tulospalvelu, infon tehtävät sekä media- ja kutsuvieraspalvelut. Kenttäsektorilla työskennellään ennen kilpailuita rakennustöissä, kilpailun aikana huoltotöissä ja kilpailun jälkeen purkutöissä. Suunnistustaitoisia ihmisiä tarvitaan edeltävinä viikkoina koesuunnistuksiin sekä kilpailupäivien aamuina tarkastusjuoksuihin.

Sinahmi täydentää harjoitustarjontaa

SM-kisojen harjoitukset ovat täydentyneet. Edelleen ovat käytössä SM-kisamaastojen naapurissa sijaitsevat Siikaisten Matovuoren harjoitukset. Lisää harjoitusrasteja löytyy Kankaanpäästä Sinahmin maastosta. SM-harjoituksista tietoa täällä.

Harjoituskokonaisuuttasi voi laajentaa osallistumalla järjestävien seurojen kuntosuunnistuksiin. Katso lisätietoja:
Siikaisten Sisun kuntosuunnistukset
Kankaanpään Suunnistajien kuntosuunnistukset

WRE Bulletin 1 published

The orienteering clubs Kankaanpään Suunnistajat and Siikaisten Sisu will organize Finnish Long Distance Orienteering Championships in Siikainen in September 2020. The competition is also a World Ranking Event.

The first WRE Bulletin has been published. See here.

Omien suunnistajien osallistuminen SM-pitkille

Järjestävien seurojen (Kankaanpään Suunnistajien ja Siikaisten Sisun) suunnistajista voivat syyskuussa 2020 Siikaisissa käytäviin pitkän matkan SM-kilpailuihin osallistua yleistä sarjaa nuorempien sarjojen kilpailijat ilman eri anomusta sekä yleisen sarjan suunnistajat Suomen Suunnistusliiton päätöksen perusteella.

Alla ne lajisääntöjen kohdat, jotka tämän asian määrittävät:

19.26
SM-kilpailuihin osallistuva ei saa edustaa kyseistä sarjaryhmää järjestävää seuraa (katso 19.331).

19.261
Liitto voi perustellusta hakemuksesta myöntää poikkeuksen osanotto-oikeuteen SM-kilpailujen sarjoissa H21 ja D21. Hakemuksen tekee järjestävä seura. Hakemusohjeet ja tarkat rajat osanotto-oikeudelle antaa liitto.

19.262
Suunnistuksessa ja hiihto- ja pyöräsuunnistuksessa sarjoissa H14-H20 ja D14-D20 sekä tarkkuussuunnistuksessa kilpailija voi edustaa järjestävää seuraa.

Linkki lajisääntöihin.